Igor Kirjoitettu 20. Tammikuuta, 2022 Kirjoittaja Raportoi Kirjoitettu 20. Tammikuuta, 2022 Taitaakin olla RMW:n paisari mikä blokkaa pääsyn tohon takimmaisen letkun (eli paluuletkun) yläpään klemmariin. Eli pitää varmaan nypätä se paisari ensin irti. Ja jotta sen saa irti, pitää ensin ottaa puola irti. Pikaisella vilkaisulla edes erottanut mihin se letku päättyy alapäässä, sen verran paljon siellä on mustaa öljynsekaista töhnää. No, tilaillaan nyt ensin toi letku, ja ihmetellään sitten lisää. Aloitin talven hommat näpertelemällä valojen kanssa. Mulla oli sivuvilkkuina alkuperäisten S-kromiläpysköiden tilalla semmoiset kiiltävän mustat ja pinkillä Supercharged-tekstillä varustetut härpäkkeet. Tai punainen sen tekstin piti olla, mutta pinkiltä se näytti. Asialle piti tehdä jotain. Eikä se kiiltävän musta taustakaan oikein istunut omaan silmään. Meretekin muuttoalesta löytyi kaikkea kivaa pilkkahintaan, kuten nämä R50:n lokasuojat, joissa oli aika paljon elämää nähneet vilkkuhärpäkkeet. Ne sai pesuaineilla, kuumailmapistoolilla ja Autoglymin Bumper Carella elvytettyä ihan siedettävän näköisiksi. Supercharged-tekstien sovittaminen auton väriin vaikutti sen verran työläältä operaatiolta, että en edes yrittänyt, vaan lähdin värikartalla tangentin suuntaan. Valmis tuote tummilla vilkun laseilla näyttääpi tältä. Micke 1
Igor Kirjoitettu 20. Tammikuuta, 2022 Kirjoittaja Raportoi Kirjoitettu 20. Tammikuuta, 2022 Takavalot piti irroitella muista syistä (ehkä arvaattekin, siitä lisää myöhemmin...), joten päätin toteuttaa niille samalla krominpoisto-operaation. Eli dremeli kauniiseen käteen ja hengitellään hetki käryävää muovia. Sitten otetaan vähän IPAa (ei sitä olutta) ja hinkutellaan kromintapainen maali/pinnoite irti. Alta paljastuu kaunis kiiltävä punainen muovi. Jos käyttää IPAn tilalla asetonia, silloin alta paljastuu mattapintaiseksi sulanut muovi. Arvatkaa mistä tiedän? Onneksi oli sitikan umpioiden kiillotuksen jäljiltä vesihiomapaperia ja Fareclaa... Eräästä toisesta projektista oli jäänyt tuollainen pieni käläkälä-purkki takavalomaalia, joten venyttelin maskausteippiä ympyräksi ja suihkautin vilkkujen linssit punaisiksi. Ei tullut maailman siistein pinta, mutta sovitaan että sen kuuluukin olla vähän matta... jälkeenpäin tuli mieleen, että ehkä siihen olisi voinut vetää vielä lakan päälle. Linssit silikonilla takaisin kiinni ja seuraavana päivänä koesovitus (ja sitten toinen kierros silikonia että on varmasti tiiviit). Akku oli irti, joten kuvia valot päällä (ja auto pestynä ja kokonaisena jne jne) sitten keväämmällä. Micke 1
Micke Kirjoitettu 20. Tammikuuta, 2022 Raportoi Kirjoitettu 20. Tammikuuta, 2022 Hienosti toteutettu ne takavalot, toivottavasti kestävät vähän pidempään kun minulla
karvalakki Kirjoitettu 20. Tammikuuta, 2022 Raportoi Kirjoitettu 20. Tammikuuta, 2022 2 tuntia sitten, Micke kirjoitti: Hienosti toteutettu ne takavalot, toivottavasti kestävät vähän pidempään kun minulla Tuo takavalotuunaus oli kyllä hyvä idea. Joudun varmaan itsekin irroittelemaan ne keväällä muista syistä (ehkä arvaattekin ) , joten täytyy laittaa tuo upgrade harkintaan samalla! Igor 1
Micke Kirjoitettu 20. Tammikuuta, 2022 Raportoi Kirjoitettu 20. Tammikuuta, 2022 Vinkki, avaa ne ulkona jos et halua että muovin haju on ilmassa seuraavat 12t jo paloja on joka paikassa Tuo on modaus jota en enää tee, se muovin leikkaaminen ei houkuttele yhtään. Nyt valitsin tuuninki ledit, niistä @Igor antoi jo palautetta
Igor Kirjoitettu 20. Tammikuuta, 2022 Kirjoittaja Raportoi Kirjoitettu 20. Tammikuuta, 2022 Sitä mustaa muovipölyä sai niistää nenästä vielä seuraavanakin päivänä... mutta pc-koteloita modanneena tohon käryyn on jo tottunut. Onhan ne ledivalot ainakin erilaiset... Micke 1
Tommik Kirjoitettu 31. Tammikuuta, 2022 Raportoi Kirjoitettu 31. Tammikuuta, 2022 En tiedä saako olla "punaiset" vilkut mutta polttimon kun maalaa vihreällä takavalomaalilla niin saa keltaisen vilkun.
Igor Kirjoitettu 31. Tammikuuta, 2022 Kirjoittaja Raportoi Kirjoitettu 31. Tammikuuta, 2022 Juu ei saa olla punaiset takavilkut, koska ne on vaaralliset. Paitsi jos on muuttoauto tai joku jenkkivehje, silloin ne on turvalliset. Luulen että keltainen polttimo näkyy tuolta riittävän oranssina. Jos ei, niin sit pitää sotkea polttimoa vähän vihreällä.
Igor Kirjoitettu 4. Helmikuuta, 2025 Kirjoittaja Raportoi Kirjoitettu 4. Helmikuuta, 2025 Pitäskös tätäkin ketjua taas vähän päivittää kuvasaasteella. Sitten viime kerran onkin sattunut kaikenlaista, mm. konerikko. Kirurgi 1
Igor Kirjoitettu 4. Helmikuuta, 2025 Kirjoittaja Raportoi Kirjoitettu 4. Helmikuuta, 2025 Mutta palataan nyt hetkeksi ajassa taaksepäin iloisempiin aikoihin, eli tuonne vuoden -22 alkupuoliskoon. Edellä mainitun takavalotuunauksen lisäksi kärry sai vähän muutakin ulkonäköpäivitystä, kuten uutta peltiä, ja ebay-kopion Aero-maskista, sekä 11mm spacerit. Takapuskuri sai pienen ritilä- ja tarratuunauksen. Ja koska tuo yksi takakaaren palanen jäi häiritsemään... Kun nyt vanhoja muistellaan... ajaessani autoa edellisenä syksynä (-21) talviteloille, huomasin pakosarjan ja katin välisen donitsitiivisteen valskaavan. Tiiviste ja laipat tuli aikoinaan OBX:n pakosarjan mukana, ja OBX:ltä ei tietenkään saa varaosia. Oli aika uskomattoman työläs operaatio löytää siihen sopiva tiiviste. Tuon mallisia tiivisteitä kyllä löytyy maailmalta vaikka kuinka paljon, mutta todella harvat viitsivät kertoa sekä ulko- että sisähalkaisijan. Ratkaisu löytyi lopulta moottorikelkkapuolelta, taisi olla Polariksen varaosakataloogista. Päätin tiputtaa samalla vaivalla koko pakoputkiston alas, kun hyllyssä oli ollut happanemassa Greene Performancen short shifter -härpäke jo useamman vuoden, ja se asentuu kepin jatkoksi alakautta. Keppi ei jatkettuna enää tietenkään mahdu alkuperäisen shifterin kuoriin, joten suojakannelle piti askarrella pieni jatkopala. Tarvikkeina oli Dremel, Ikean muovisen säilytyslaatikon kansi ja Bilteman Pika Epoksi [sic]. Tuo jatke tuli lähes kiinni pakoputken päällä olevaan lämpöpeltiin, joten päällystin sen varmuuden vuoksi vielä lämpösuojateipillä. Onneksi oli ylimääräinen shifteri hyllyssä (kiitokset TuplaPetelle), niin pystyi mallailemaan tuota ilman että tarvi irrottaa koko härveliä autosta, tai ryömiä jatkuvasti auton alla. Täytyy sanoa että siinä oli taas yksi modi mikä olisi kannattanut tehdä paljon aikaisemmin. Ei tuolla vaihteita pysty sen nopeammin vaihtamaan, mutta tuntuma on paaaljon parempi. Vielä kun kepistä saisi tuon pienen sivuttaisen klapin pois... se näyttää tulevan shifterissä olevasta akselitapista, ja pitäisi olla periaatteessa helposti korjattavissa. Ohjaustehostimen takimmaisen letkun vuotoa tutkiessa selvisi että nehän perkeleet valskaa molemmat. Toinen yläpäästä, ja toinen molemmista päistä. Eli ei muuta kuin vaihtoon. Helpoimmalla pääsi kun irrotti ensin paisarin, ja sitten koko tehostimen säiliön. Päätin vaihtaa samalla itse säiliönkin, koska se näytti valskaavan saumastaan. Siinä kun irroittelin paisaria ja tehostajan säiliötä, huomasin että pakosarjan päällä oleva lämpösuoja murenee käsiin, joten tilasin uuden. Sen alapinnalle vetäisin vielä kultateippiä, jos vaikka konehuoneeseen ja paisariin hohkaisi vähän vähemmän lämpöä siltä suunnalta. Uuttakin lämpösuojaa piti heti tuoreeltaan moukaroida, että se sopi OBX:n pakosarjan kanssa paikalleen. Ja kun sitä teippiä nyt oli tullut hommattua, niin päällystin sillä myös paisarin alapuoliskon, vaikka tuskinpa tuossa kohtaa on enää niin korkeita säteilylämpöjä mihin tuo teippi auttaa. Etujarrulevyt meni myös uusiksi. Olin laittanut tähän Nitracin levyt ja Carbotechin XP8:t syysratapäiville 2016, ja levyt loppui ensin kesken. Tolkuttoman hintaisissa Carbotecheissä oli pintaa jäljellä vielä puolet, joten tein kuten joka paikassa kielletään, ja laitoin alle vanhat palat uusien levyjen kanssa. Toki koitin hioa palat ensin suoriksi. En ole suuri reikälevyjen ystävä, koska ne on vähän herkkiä halkeilemaan ratakäytössä, mutta nämä OEM JCW-kiekot maksoi yhteensä hurjat 36€, joten en alkanut nirsoilemaan. Edellisenä talvena laitoin tähän Rooster Racingin bypass-venttiilin, joka on varustettu vakiota jäykemmällä jousella. Ajatuksena on että se sulkeutuu kiihdytettäessä herkemmin, jolloin ahdot nousee nopeammin ja kaasuvaste on parempi. No, ainoa tuntuva ero oli siinä, että maantiekulutus kasvoi melkein litralla. Logeista päätelleen tuo bypass oli kiinni lähes koko ajan, paitsi tyhjäkäynnillä. Ilmeisesti virinokan kanssa ei riitä alipaine pitämään sitä auki. Eli vaikutus oli hyvin pitkälti sama kuin olisi sulkenut bypassin nippusiteellä kiinni. Hommasin siis uuden vakiomallisen BPV:n. Se piti tosin ensin säätää sulkeutumaan kunnolla. Ennen säätöä: Jälkeen: Jos joku kaipaa tuollaista vähän käytettyä tuuninki-BPV:tä, niin voidaan tehdä kauppoja... Moneen kertaan pesty ITG:n vapaavirtaussuodatin alkoi olla melko muodoton möykky, joten päätin vaihtaa orkkismalliseen paperisuodattimeen. Aikoinaan noita ei saanut kuin marmoritiskiltä, ja hinnat oli samaa luokkaa ITG:n kanssa. Nyt löytyi noin 25 eurolla tällainen Boschin tarvike. Edullisuuteen löytyi syy kun suodatinkoteloa yritti sulkea. Tämän verran suodatinta piti dremelöidä ennen kuin sen sai paikalleen... Sitten olikin vuorossa yksi vuoden kohokohdista, eli ratapäiväretki Pärnuun Audruringille, joka nykyään tunnetaan paremmin nimellä Porsche Ring. Kanistereissa mukana omat E85:t. Viimeisin kohokohta ennen konerikkoa: kärry voitti Clubin kesäkokoontumisessa -22 Kuopiossa vuoden New Mini -äänestyksen. next, karvalakki and Jykkepoika 3
next Kirjoitettu 5. Helmikuuta, 2025 Raportoi Kirjoitettu 5. Helmikuuta, 2025 22 tuntia sitten, Igor kirjoitti: Pitäskös tätäkin ketjua taas vähän päivittää kuvasaasteella. Sitten viime kerran onkin sattunut kaikenlaista, mm. konerikko. Äkkiseltään kävi laihalla ja tiputti tulpan nokan männän päälle? Sen verran öljyinen että tulppa ollut jo hetken sulanut vai?
Igor Kirjoitettu 5. Helmikuuta, 2025 Kirjoittaja Raportoi Kirjoitettu 5. Helmikuuta, 2025 Lienee monen sattumuksen summa. Mun säädöt ehkä nojas liikaa imuilman lämpöjen mukaan nousevaan rikastukseen, ja kylmällä kelillä sitä rikastusta ei sitten ollutkaan. Suuttimista ei löytynyt vikaa. Tossa pytyssä hajosi joitain vuosia sitten tulpasta eristeet, jotka sitten hakkasi männän lakeen jälkiä. Ehkä siellä oli jälkiä männän kyljessäkin. Joka tapauksessa tonne ykköspyttyyn syntyi kohtuuttoman reippaassa ajossa hotspotti, joko tulppaan tai männän reunaan, ja esisytytys hoiti homman kotiin. Vekotin siis rupesi käymään kolmella kesken reippaan kiihdytyksen jossain 6-7000rpm hujakoilla. Kun mitään kolinoita ei kuulunut, eikä auton alla näkynyt merkkejä katastrofista, siirsin kärryn ajamalla muutaman kilometrin matkan tallille keskivertoa syvemmässä vitutuksen tilassa. Siinä tuo tulppa on saanut öljykylpyä. Öljyä oli ahtimen imuputkessa asti, sain sitä mukavan annoksen syliin purkuvaiheessa. Oletettavasti se lohkossa oleva öljyruiskutus ainakin pelaa. Toi siis tapahtui syksyllä -22. Siinä meni hyvä tovi motivaatiota etsiessä. Aloin vasta viime vuoden lopulla ottamaan tuota pikkuhiljaa osiin, ja nostin koneen nokalta pari viikkoa sitten. Ykkösen sulamisen lisäksi paljastui että kakkosen männän helmasta puuttui palanen (osat löytyi öljyn imuputken sihdistä), ja että kaikissa männissä on tuossa samassa kohtaa halkeamia. Ei tuolla enää pitkään olisi porskuteltu. next 1
next Kirjoitettu 5. Helmikuuta, 2025 Raportoi Kirjoitettu 5. Helmikuuta, 2025 Aika loppuun on päästelty Meinasinkin ensin että nakuttanut mutta tulppa ei siihen viitannut kun oli niin karstainen mutta sehän kun se imi alhaalta asti jo öljyä niin selittää.
Igor Kirjoitettu 18. Helmikuuta, 2025 Kirjoittaja Raportoi Kirjoitettu 18. Helmikuuta, 2025 Vein kannen koneistamolle tuossa kolmisen viikkoa sitten, ja heillä on ollut pieniä haasteita löytää siihen sopivia uusia pakoventtiilien ohjureita. Vanhat oli kuluneet, ja osa oli kuulemma pysynyt vähän huonosti paikallaankin. Tämähän on se jenkeistä tilattu nimeltämainitsemattoman minivirittäjän isoreikäinen kansi, ilmeisesti sielläkin on ollut aikoinaan haasteita löytää sopivia ohjureita... Halkeamia kannesta ei löytynyt, se oli erittäin mukava uutinen. Pitää viedä lohko koneistamolle sitten samalla kun aikanaan haen kannen sieltä pois. Ykköspytystä löytyi melko syvä naarmu, ja nyt on vähän semmoinen pelko persiissä, että +1mm ylikokoon poraaminen ei välttämättä riitä sitä poistamaan. Ja enempää noista ei kuulemma uskalla ottaa. Jos tässä pitää vielä toinen lohko hommata jostain, niin sittenhän koneeseen ei jää alkuperäistä enää kuin kampura. next 1
Igor Kirjoitettu 21. Toukokuuta, 2025 Kirjoittaja Raportoi Kirjoitettu 21. Toukokuuta, 2025 Kansi vietti koneistamolla lopulta useamman kuukauden, ja siinä meni aikataulut moneen kertaan uusiksi. No, nyt sen pitäisi ainakin olla tiivis, kun on seetit koneistettu ja venat hiottu. Painetestikin tehtiin, kun on noita kokemuksia kannen halkeamisesta... Siinä välissä tein inventaariota tallilla olevista osista, ja yhden laatikon pohjalta löytyi adapteri öljyjäähylle. Taisin voittaa sen joitain vuosia sitten autovisassa (kiitos @Micke), ja olin sittemmin unohtanut koko härpäkkeen olemassaolon. Siitä se ajatus sitten lähti, ja hain paikallisesta Biltemasta öljyjäähyn, koska vain halvin on kyllin parasta. TJP Garagesta Tampereelta löytyi AN10-liittimet ja letkut, joten niidenkään kanssa ei tarttenut vaivata postia. Jäähylle löytyi aika hyvä paikka puskuripalkin alta syylärin edestä, enää ei puutu kuin itse kone. Siitä puheenollen, clubin naamakirjasivulta bongasin myynti-ilmon laakerivikaisesta koneesta, joten kävin semmoisen hakemassa tuossa viime viikolla. Tuosta saa jokusen varaosan omaan projektiin, tärkeimpänä ehkä lohkon. Käyn naamakirjassa nykyään hyvin satunnaisesti, muutaman kerran vuodessa, mutta nyt osui ajoitus kyllä hyvin kohdilleen, kun ilmoitus oli laitettu sinne vain 50 minuuttia aikaisemmin. Micke 1
Micke Kirjoitettu 21. Toukokuuta, 2025 Raportoi Kirjoitettu 21. Toukokuuta, 2025 Kiva nähdä että tämä etenee. Olin jo kokonaan unohtanut sen adapterin. Minullakin se oli pyörinyt kellarissa vähän aikaa ennen kun se päättyi sinulle Jos minulla olisi vielä R53 niin olisin jo hakemassa sinulta jotain osia tuosta koneesta Igor 1
Igor Kirjoitettu Keskiviikko klo 11:45 Kirjoittaja Raportoi Kirjoitettu Keskiviikko klo 11:45 Purin tuon hakemani laakerivikaisen koneen atomeiksi (yhden kiertokangen laakereista ei ollut mitään jäljellä), ja roudasin lohkon porattavaksi tuossa helmikuun lopulla Kangasalle. Tästä "turbo-minin" lohkosta tulikin sitten juutuubi-julkkis... AS Customisen Arttu hoiti myös alakerran kasaamisen osien tasapainoituksen jälkeen. Ylikoon männät tuli Wisecolta ja kanget ZRP:ltä. Mäntiin laitettiin heavy duty -tapit ihan vaan varmuuden vuoksi. Välykset mitoitettiin sen mukaan, että kehtaa kierrättää 8000rpm jos tarve vaatii. Catcamsin '469' nokalla huipputehot pitäis kai asettua jonnekin 7600rpm tienoille. Hain kasatun alakerran maaliskuun lopulla, ja ryhdyin välittömästi remppaamaan käyttöautoksi hankkimaani Pösöä... Huhtikuun puolessa välissä pääsin sitten viimein Minin kimppuun. Siivosin konehuoneesta noin kilon verran öljynsekaista kuraa ja pikkukiviä, asentelin vesi/metanolijäähyn pumpulle kiinnikkeen ABS/DSC-pumpun viereen, ja askartelin vedenlämpöanturin erillistä mittaria varten lämppärin kennolle menevään letkuun. Samalla poistelin lämmönsiirtimelle menevät letkut, koska sen tilalle tulee öljyjäähyn adapteri. Tästä siis lähdettiin liikkeelle: VIctor Reinzin kannentiiviste. Kestää turbotetuissa 600hp R53 koneissa, joten riittänee mullekin. Tässä kohtaa oli vielä kuukausi aikaa ennen IMMiin lähtöä...
OTV Kirjoitettu Keskiviikko klo 15:22 Raportoi Kirjoitettu Keskiviikko klo 15:22 Mielenkiintoinen juutuupi video. Jos Victor Reinz kestää r53 koneen 600hv. Kauanko kestää itse kone näillä tehoilla? Paljonko luulisit tuosta uudesta koneestasi irtoavan. Vieläkö alkoholilla ajat?
Igor Kirjoitettu Keskiviikko klo 15:47 Kirjoittaja Raportoi Kirjoitettu Keskiviikko klo 15:47 Voi olla että muistan ihan väärin, mutta minusta noista on vakiohiluilla otettu turbon kera yli 400hv. Sitä en tiedä kauanko se semmoista kestää. Heikoin lenkki vakiopalikoissa on kiertokankien pultit, jotka antautuu jos yrittää kierrättää liikaa, mutta turbon kanssa semmoseen kierrättämiseen ei ole tarvetta. 600 heppaan pitää sitten laittaa kaikki kestävämpää. Kyllä semmoset ainakin varttimailin kestää. Siitä mun reilusti yli 200tkm ajetusta koneesta dynottiin se 265hv, kaippa sieltä nyt vähän enemmän pitäisi saada. Viinalla mennään edelleen. OTV 1
Igor Kirjoitettu Keskiviikko klo 15:57 Kirjoittaja Raportoi Kirjoitettu Keskiviikko klo 15:57 Kytkin ja vauhtipyörä on Helixin tekeleitä. Ihan perinteinen kytkinlevy, mutta jonkun verran kevyempi vauhtipyörä, ja aika tymäkkä paineasetelma. Eli semmoinen setti jolla pärjää vielä joten kuten liikenteen seassakin. Vauhtipyörästä saa ihan nätin tarjoiluastian, jos se jossain kohtaa joutuu pois aktiivipalveluksesta. Oli muuten melko persiistä näiden naittaminen keskenään. Vasta kun hoksasin roikottaa tota lootaa moottorinorsulla, niin se loksahti paikalleen. Ja sinne vaan johtojen sekaan. Tässä kohtaa oli IMMiin lähtöön vielä kolme viikkoa aikaa, ja tuntui siltä ettei tule edes kiire...
Turbo 69 Kirjoitettu Keskiviikko klo 16:06 Raportoi Kirjoitettu Keskiviikko klo 16:06 Tais tulla kiire kuitenkin? Mikä vehje pressun alla? Joku jenkki avolava?
Igor Kirjoitettu Keskiviikko klo 20:35 Kirjoittaja Raportoi Kirjoitettu Keskiviikko klo 20:35 Ainahan näissä lopulta kiire tulee... Toi on kimppatalli, ja pressun alla on kaverin LS-swapattu herrasmies-coupe.
Igor Kirjoitettu Torstai klo 06:26 Kirjoittaja Raportoi Kirjoitettu Torstai klo 06:26 Tässä vielä yksi otos ennen kuin kone meni paikalleen. Öljynpaineanturi on meikäläisellä tämmösellä virityksellä kiinni suodattimen jalan ja painekytkimen välissä. Eli toi teräspunosletku tulee sinne tuulilasin alla olevaan kaukaloon, jossa on se varsinainen anturimötikkö, kun se ei oikein sovi tuonne T-haaraan suoraan. Tää letku oli kätevä myös öljypumpun täyttämiseen kun pyörittelin paineita koneeseen ennen ekaa starttia. Yksi ylimääräistä aikaa vaatinut osa, eli tuo PRW:n nestevaimennettu kampuran hihnapyörä. Vaimentaa hyvin joo, mutta aivan kamala asentaa sekä irrottaa. Luulin saaneeni sen oikeaan syvyyteen kun kone oli vielä pukissa, mutta eihän se ollut siellä päinkään. Eli toho käteen, rulla n. 90 asteeseen ja vääntämään kiinnityspultilla perille, kun asennustyökalukin otti ja hajosi. Irrottaessa sain parikin eri ulosvetäjää rikki. Seuraavan kerran tuo lähtee rälläkällä, ja siihen tulee ATIn dampperi tilalle. Tilasin taannoin uuden tuommoisen vaimenninpalasen (coupler) ahtimeen, joten piti sekin nyt sitten vaihtaa. Eipä siinä vanhassa kyllä väljyyttä tuntunut, mutta uusi oli selvästi kireämpi laittaa paikalleen, joten kai siinä jotain kulumaa oli. Ahtimen rulla meni myös vaihtoon, eli -17% -> -13%, jottei mennä ihan hirveille ylikierroksille kun koneen punaraja nousee. Vanha oli maalattu punaiseksi, koska se on nopein väri. Kavs oli keksinyt että noita voi tehdä myös köykämiinistä, joten tilasin semmosen. Ei tällä ihan sitä vesi-metkujäähyn parin kilon pumpun painoa kompensoida, mutta on tämä hyvä alku. Sitten oli vuorossa öljyjäähyn paikan mallausta ja letkujen mittausta. Yllättävän luonteva reitti noille letkuille löytyi ilman että tartti leikellä mitään. Suodattimen jalassa olevan laipan toinen letkuliitäntä on suoraan kohti vetarin sisempää niveltä, mutta 45 asteen liittimellä sen sai juuri ja juuri väistettyä.
Igor Kirjoitettu Torstai klo 07:08 Kirjoittaja Raportoi Kirjoitettu Torstai klo 07:08 Vesi-metkujäähyn ruiskulle piti tehdä NPT-kierteet imutorveen. Enpä ollut tuommoisia kierteitä ennen tehnyt, joten vähän oltiin jännän äärellä. Selvisin hommasta kuitenkin ilman että tartti turvautua siitä toisesta koneesta pelastettuun torveen. Varsinaisen ruiskun asennuksen jätin myöhemmäksi, kun alkoi vähän aikataulupaineet kasautumaan... Laturin kohdalla piti turvautua varaosakoneen osiin, kun huomasin että omasta koneesta irrotettu pyöri ihan pirun nahkeasti. Sehän oli jo vuosia sitten kuorestaan hieman haljennut, eli kaippa siinä oli viimein laakerilinja mennyt kieroon. Mulla oli siinä laturissa Kavsin +5% ylikoon rulla (köykämiiniä sekin), jonka tietenkin siirsin "uuteen" laturiin. Tässä kohtaa se alkoi jo vähän muistuttamaan R53:n konehuonetta. Ei muuta kuin syyläri paikalleen ja vedet sisään... ..jolloin löytyi ensimmäinen vuoto. Varaosakoneessa oli lohkolämppäri, jonka päätin jättää kesäautosta pois, ja löin tilalle uuden pakkaspropun. Väärin lyöty. Ehkä sen pitävyyden olis pystynyt jotenkin tsekkamaan ennen koneen paikalleen pistämistä, mutta eipä tullut mieleen tämä skenaario. Aikaa reissuun lähtöön 8 päivää, ja sitä ennen olis vuorossa vielä harrastetallin muutto toiseen osoitteeseen. Tässä kohtaa alkoi jo vähän tuntua kiireeltä. Ensimmäinen ongelma oli saada vuotava proppu irti, sitten isompi ongelma oli pistää sinne uusi... ensimmäisen ongelman ratkaisu varmistui @Mini1380 konsultoimalla, kun muistin kuulleeni kiroilua lohkolämppärin asentamisesta GP:hen. Eli tarvittiin vain pirun pitkä asennusrauta jolla propun reunan sai lyötyä tuosta kulmasta sisään. Isompaan ongelmaan löytyi ratkaisu romulaatikosta, johon olin heittänyt koneesta irrottamani lohkolämppärin. Uutta proppua tuonne ei nimittäin saa lyötyä mitenkään. Lämppäri vaati vain perusteellisen putsauksen ja uudet o-renkaat. Johtoja en ryhtynyt tuolle vetämään...
Recommended Posts
Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään
Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun
Luo käyttäjätili
Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!
Luo uusi käyttäjätiliKirjaudu sisään
Sinulla on jo käyttäjätili?
Kirjaudu sisään