Jump to content

Tulostaulukko

Suosittu sisältö

Parhaiten pistet

  1. mini -75

    Mini -75 Mk3 Projekti

    Noin 3 kuukautta sitten bongasin -75 Mk3 koppasen yksilön Myrskylästä, no siitä puhelu ja ajelu paikan päälle katsomaan mitä on kaupanja tuommoinen siellä OLI. Pienen harkinnan ja puntaroinnin jälkeen ajattelin että kyllä tuosta varmaan kohtuullisen saa,autohan on ollut pois rekisteristä ja katsastamatta noin 37 vuotta ja siitä seissyt tiettävästi noin 10 vuotta pimeessä yksin.NO matka alkoi kohti tuntematonta uutta määränpäätä ajatteli pikku mini ja saavuimme uuteen kotiin. No Niin siitä alkoi minun 3kk kestävä rypistys hitsaa rälläköi ja hitsaa lisää juu välillä piti tehdä muuta kun hitsaus kyllästytti tutkin sähköjä jotka sain pelaamaan pala palalta sillä hiiret oli asuttaneet auton kauan,lopulta pääsi asentamaan ovia ja muita peltejä mitä mukana tuli noo ei ne oikein istunut mutta onneksi kouvolasta Sheikiltä löytyi mallikelpoisia osia MM.konepelti, vanteet oikean puolen ovi taasen löytyi Salosta alan vankalta harrastajalta Jaskalta. Pitihän sisustustakin saada hieman inhimillisemmäksi. Penkit pidetään sellaisinaan mutta hieman korjausta ja hoitoa tahtoivat, uutta kerniä sileänä ja vanhan ovipanelin päälle kunnolla liimalla jotta sai ne ns. prässätyt syvennykset kohdilleen ja onnistui. Takana hattuhylly nahasta sekä edessä kojelauta samoin jotta näky edes hieman hivelisi katsastus kaverin silmää. No nyt ollaan päästy siihen vsiheeseen että auot on käynyt tyhjäkäyntiä tallissa, metriäkään sillä ei ole ajettu. Joten pieni koeajo on paikallaan jonka myötä todetaan, ei se toimi kunnolla, ja ei kun soitto Jaskalle Saloon, VOITKO auttaa ? Hän tuli paikalle ja tunnin ähräämisen sehän toimii... KIITOS JASKA. Katsastusaika varattiin 10.9.25 klo 10.00,ja siirtokilvet haettiin. Innoissaan menimme katsastamaan, tutkinnan jälkeen katsuri totesi että oikea etujarru ei ole niin hyvä kuin vasen, ohjauksessa oikealla puolella väljää. Eikun hylkyä tuli ja soitti MiniTronin Kaitsulle. häneltä löytyi tarvittava osa ja eikun tallille korjaamaan pientä. No nyt 11.9.25 uudestaan heti klo 8.00 katsastukseen , nyt on Mini katsastettu ja paperiasiat kunnossa. Tästä tämä projekti sitten jatkuu. Ykkösvaihe suoritettu ja kakkosvaihe alkaa, puretaan kaik pois korityötä varten, siitä lisää myöhemmin...:)
    3 pistettä
  2. Turbo 69

    Projektin siirto.

    Tänään siirsin välivarastosta projekti kopan pajalle. Matkaa n.2 km, eikä kaveria tiedossa. Aiemmin tehtyä halkopinojen siirtoa traktorilla tehtävää työkalua käyttäen, siirto onnistui.
    3 pistettä
  3. OTV

    Harrastajia Hämeenlinnassa?

    Kahvilla, kuten lupasin. Eipä muuta.
    3 pistettä
  4. OTV

    Vanteiden kunnostus

    Tsekeissä 2013 alleasennetut kiinalaiset GT Radial champiro renkaat tulivat tiensä päähän. Kulutuspintaa oli vielä n. 5mm. Siis ei kulumisen, vaan kuskin "vainoharhaisuuden" vuoksi. Kun lisäksi vanteiden reunat olivat "kanttariruvella" päätös oli remonttiin. Eka ongelma oli saada vanhat kumit vanteelta. Rengaskoneen puhti kun ei tahtonut riittää. No lähti, kun ei renkaita varottu. Pari riekaletta tuli. Vanteet lähtivät maalarille, joka hiekkapuhalsi vanhat maalit ja hioi reunat. Vanteet maalattiin ensin epoksimaalilla ja sitten pintamaalilla. Tässä lähtötilanne Tässä lopputulos Kaiken kruunasi uudet keskiökupit S-logolla
    3 pistettä
  5. Igor

    R53 JCW -06

    Mutta palataan nyt hetkeksi ajassa taaksepäin iloisempiin aikoihin, eli tuonne vuoden -22 alkupuoliskoon. Edellä mainitun takavalotuunauksen lisäksi kärry sai vähän muutakin ulkonäköpäivitystä, kuten uutta peltiä, ja ebay-kopion Aero-maskista, sekä 11mm spacerit. Takapuskuri sai pienen ritilä- ja tarratuunauksen. Ja koska tuo yksi takakaaren palanen jäi häiritsemään... Kun nyt vanhoja muistellaan... ajaessani autoa edellisenä syksynä (-21) talviteloille, huomasin pakosarjan ja katin välisen donitsitiivisteen valskaavan. Tiiviste ja laipat tuli aikoinaan OBX:n pakosarjan mukana, ja OBX:ltä ei tietenkään saa varaosia. Oli aika uskomattoman työläs operaatio löytää siihen sopiva tiiviste. Tuon mallisia tiivisteitä kyllä löytyy maailmalta vaikka kuinka paljon, mutta todella harvat viitsivät kertoa sekä ulko- että sisähalkaisijan. Ratkaisu löytyi lopulta moottorikelkkapuolelta, taisi olla Polariksen varaosakataloogista. Päätin tiputtaa samalla vaivalla koko pakoputkiston alas, kun hyllyssä oli ollut happanemassa Greene Performancen short shifter -härpäke jo useamman vuoden, ja se asentuu kepin jatkoksi alakautta. Keppi ei jatkettuna enää tietenkään mahdu alkuperäisen shifterin kuoriin, joten suojakannelle piti askarrella pieni jatkopala. Tarvikkeina oli Dremel, Ikean muovisen säilytyslaatikon kansi ja Bilteman Pika Epoksi [sic]. Tuo jatke tuli lähes kiinni pakoputken päällä olevaan lämpöpeltiin, joten päällystin sen varmuuden vuoksi vielä lämpösuojateipillä. Onneksi oli ylimääräinen shifteri hyllyssä (kiitokset TuplaPetelle), niin pystyi mallailemaan tuota ilman että tarvi irrottaa koko härveliä autosta, tai ryömiä jatkuvasti auton alla. Täytyy sanoa että siinä oli taas yksi modi mikä olisi kannattanut tehdä paljon aikaisemmin. Ei tuolla vaihteita pysty sen nopeammin vaihtamaan, mutta tuntuma on paaaljon parempi. Vielä kun kepistä saisi tuon pienen sivuttaisen klapin pois... se näyttää tulevan shifterissä olevasta akselitapista, ja pitäisi olla periaatteessa helposti korjattavissa. Ohjaustehostimen takimmaisen letkun vuotoa tutkiessa selvisi että nehän perkeleet valskaa molemmat. Toinen yläpäästä, ja toinen molemmista päistä. Eli ei muuta kuin vaihtoon. Helpoimmalla pääsi kun irrotti ensin paisarin, ja sitten koko tehostimen säiliön. Päätin vaihtaa samalla itse säiliönkin, koska se näytti valskaavan saumastaan. Siinä kun irroittelin paisaria ja tehostajan säiliötä, huomasin että pakosarjan päällä oleva lämpösuoja murenee käsiin, joten tilasin uuden. Sen alapinnalle vetäisin vielä kultateippiä, jos vaikka konehuoneeseen ja paisariin hohkaisi vähän vähemmän lämpöä siltä suunnalta. Uuttakin lämpösuojaa piti heti tuoreeltaan moukaroida, että se sopi OBX:n pakosarjan kanssa paikalleen. Ja kun sitä teippiä nyt oli tullut hommattua, niin päällystin sillä myös paisarin alapuoliskon, vaikka tuskinpa tuossa kohtaa on enää niin korkeita säteilylämpöjä mihin tuo teippi auttaa. Etujarrulevyt meni myös uusiksi. Olin laittanut tähän Nitracin levyt ja Carbotechin XP8:t syysratapäiville 2016, ja levyt loppui ensin kesken. Tolkuttoman hintaisissa Carbotecheissä oli pintaa jäljellä vielä puolet, joten tein kuten joka paikassa kielletään, ja laitoin alle vanhat palat uusien levyjen kanssa. Toki koitin hioa palat ensin suoriksi. En ole suuri reikälevyjen ystävä, koska ne on vähän herkkiä halkeilemaan ratakäytössä, mutta nämä OEM JCW-kiekot maksoi yhteensä hurjat 36€, joten en alkanut nirsoilemaan. Edellisenä talvena laitoin tähän Rooster Racingin bypass-venttiilin, joka on varustettu vakiota jäykemmällä jousella. Ajatuksena on että se sulkeutuu kiihdytettäessä herkemmin, jolloin ahdot nousee nopeammin ja kaasuvaste on parempi. No, ainoa tuntuva ero oli siinä, että maantiekulutus kasvoi melkein litralla. Logeista päätelleen tuo bypass oli kiinni lähes koko ajan, paitsi tyhjäkäynnillä. Ilmeisesti virinokan kanssa ei riitä alipaine pitämään sitä auki. Eli vaikutus oli hyvin pitkälti sama kuin olisi sulkenut bypassin nippusiteellä kiinni. Hommasin siis uuden vakiomallisen BPV:n. Se piti tosin ensin säätää sulkeutumaan kunnolla. Ennen säätöä: Jälkeen: Jos joku kaipaa tuollaista vähän käytettyä tuuninki-BPV:tä, niin voidaan tehdä kauppoja... Moneen kertaan pesty ITG:n vapaavirtaussuodatin alkoi olla melko muodoton möykky, joten päätin vaihtaa orkkismalliseen paperisuodattimeen. Aikoinaan noita ei saanut kuin marmoritiskiltä, ja hinnat oli samaa luokkaa ITG:n kanssa. Nyt löytyi noin 25 eurolla tällainen Boschin tarvike. Edullisuuteen löytyi syy kun suodatinkoteloa yritti sulkea. Tämän verran suodatinta piti dremelöidä ennen kuin sen sai paikalleen... Sitten olikin vuorossa yksi vuoden kohokohdista, eli ratapäiväretki Pärnuun Audruringille, joka nykyään tunnetaan paremmin nimellä Porsche Ring. Kanistereissa mukana omat E85:t. Viimeisin kohokohta ennen konerikkoa: kärry voitti Clubin kesäkokoontumisessa -22 Kuopiossa vuoden New Mini -äänestyksen.
    3 pistettä
  6. mjp01

    Mini Countryman Hybrid

    Foorumilla tuntuu olevan niin hiljaista, että ilmeisesti kaikki on ministereillä hyvin. Päivityksenä mun akkuepisodiin: kesäaikana on vaihdetulla 10kWh akulla päässyt yli 50 km matkojakin, eli ihan mukavan lisän. Ja tuo on näkynyt kulutuslukemissa positiivisesti vaikka polttistakin on yritetty aina silloin tällöin käyttää. Viimeisin tankkaus oli 4528,7 km ja 30,09 l eli 0,66 l/100km.
    2 pistettä
  7. Igor

    Hiljaista on

    Jees, fasepuukki aikalailla tappoi foorumit, ja fasepuukin algoritmit pitää huolen ettei sieltä löydä mitään muuta kuin mainoksia ja tarpeettomia ryhmäsuosituksia. Google-haut eivät myöskään oikein ylety sinne, saati sitten watsappiin. Hirveä määrä tietoa jää piiloon tulevilta / potentiaalisilta harrastajilta. Itse kyllä päivittelen tänne, jos on jotain päivitettävää. Viime aikoina sitä on ollut aika vähän. Mutta Puolan IMMiin on lippu hommattuna, joten kai tuota rakkinetta pitäis alkaa pistämään pikkuhiljaa kasaan...
    2 pistettä
  8. Helpoiten saat esim tosta sivulta kun selvität onko muitakin rullia vaihdeltu eri kokoisiin. https://orranje.co.uk/product/kavs-r53-reduced-supercharger-pulley
    2 pistettä
  9. Hep! Foorumi näyttää tehneet paluun, niin myöskin Jarge Minien pariin Huutokaupasta tuli huudettua mysteerimini rohkeena poikana ja asenteella korjataan sit kun tulee korjattavaa. Myyntiin tää varmaan menee perusjuttujen jälkeen. Ehkä. Kuvassa ollaan vielä Kouvolassa, josta Mini läx omistuksiin!
    2 pistettä
  10. Paljon on vettä virrannut monessakin joessa, mutta nyt ollaan tässä vaiheessa. Pari talvea vasta pikkuhiljaa tehny, kolmas edessä. Saas nähdä, miten etenee...
    2 pistettä
  11. Koneen käyntiin lähteminen ei nyt varsinaisesti vielä kerro siitä onko se keittänyt, mutta hyvä että syypää selvisi. Ne brittien myymät laturin rullat taitaa olla Kavsin tekemiä, parempi tilata suoraan sieltä, niin välttyy tulleilta: https://www.kavs.net/izdelek/mini-cooper-s-alternator-pulley/
    2 pistettä
  12. Oswald

    Öljynvaihto remmiahtimeen

    Täälläkin on vaihto menossa odotan öljyjä ja tiivisteitä. Purku vie pari kolme tuntia kun on jämähtäneitä ruuveja siellä täällä. Vaihdan samalla myös laturin, hihnan kiristimen ja jakoketjun rattaineen, tosin entinen on ihan ok kunnossa. Ketjun vaihto on myös työläs, kun venakopan ja coolerin telineen pultteja ei tahdo saada auki ruosteen ja hapettuman takia auki. Tein itse työkalut ajoituksen /ylärattaan kiinnipitämiseen, moottorin kannatukseen ja alahihnapyörän irrotukseen ulos vedin. Netti auttaa hienosti kun katselee videoita.
    2 pistettä
  13. Kaitamasa

    P1125 R53 Kaasuläppäongelmaa

    Päivitystä: Asensin uuden kaasuläpän n. kuukausi sitten ja sen jälkeen auto toiminut moitteetta. Eli nyt voi jo uskoa että vika on korjaantunut uuden kaasuläpän myötä. En tiedä sitten onko aiemmin vaihdetussa (käytetyssä) kaasuläpässä ollut sama ongelma, vai onko niissä ylipäätään haasteita siirtää autosta toiseen. Mutta ongelma nyt ratkennut
    2 pistettä
  14. -Pexi-

    Pexin R56 "clubsport"

    Tässä karkeasti ulkomuistista. Laitan sitten myöhemmin vähän tarkemmin tarinaa ja kuvaa... Alusta: Öhlinsin coilit ja Whitelinen vakaaja taakse, Powerflexin kaikki puslat, Sparco Assetto Gara vanteet Voimansiirto: Wavetrackin lukko, Craven shortshifteri Tehot: Celtic stage 1, Wagner välijäähdytin, (Supersprintin putki), DV+ dumppi Huolto: koiraluut, bensansuodatin, öljynsuodattimenjalka, kampuran stefat, lukon laakerointi, ilmansuodatin, sisäilmansuodatin, öljyt ja suodatin, hihna, Jakopää tehty just, talvirenkaat kitkat, kytkin, vauhtipyörä Hifit: Audison M8.14, Alpine 653 3-tie setti, Pioneerin subi, Audison B-con Ulkonäkö: Union takavalot, mustat sumarit, täys chrome delete tulossa. Tavoitetilanne näyttää about tältä tekoälyn näkemykseltä.
    1 piste
  15. Turbo 69

    Mini 1000 probleema

    Ei tarvii, sen pitäisi lämmetessä loppua. Käytä kuumaksi ja sitten jälkikiristys.
    1 piste
  16. 1 piste
  17. Jantsa

    Käyntihommia, Austin mini 850 1964

    Heips. Vaihdoin tänään sytkän osat (kansi, kärjet, tulpat, johdot, puola, konkka ja pyörijä) ja laitoin jälleen kiinni kaasarin ja pakosarjan. Ongelma on siinä, että lähtee hyvin kylmänä ja mielestäni käy hyvin, mutta kone lämpimänä starttaa h-e-i-k-o-s-t-i. Lisäksi putken päässä alkaa röpisemään enemmän, kun kone lämpenee. Noin 1,5 kk sitten otin kaikki irti, sillä vuoti pakokaasua konehuoneeseen (sarjan ja putken liitoksesta) ja kaasarin mäntä todennäköisesti jumitti. Mutta ennen tätä lähti aina käyntiin heti, oli kylmä tai kuuma. Kaasari ei enää jumita, pakokaasua ei enää vuoda, kulkee mielestäni hyvin ja autolla on kiva ajaa. Mutta olisi kiva jos käynnistyisi lämpimänä. Jonkin aikaa kesti, että sai vaivoin käyntiin, ajoin kaupasta tankille, mutta siinä parkissa alkoi tyhjäkäynti hiipumaan ja piti säätää tyhjäkäyntiä kovemmalle, että sai tankattua kanisteriin ainetta ja pääsi vielä kotiin. Alkaa nyt oma osaaminen loppumaan, ennen viime purkua säädin ja kokeilin, mutta ei menestystä. Tyhjäkäynnillä kun nostan kaasarin mäntää hieman, kierrokset nousee, mutta tasaantuu. Mielestäni mikään ei ole kaasarissa jumissa ja kaikki vaikuttaa minusta olevan ok. Onko Seinäjoen lähellä osaajaa, joka voisi auttaa selvittämään vikaa? Korvaan kyllä vaivan. Harmittaa kun auto kuitenkin toimi hienosti joku aika sitten ja tuntuu, ettei yksin pään hakkaaminen seinään vie asiassa eteenpäin. Jani
    1 piste
  18. Jantsa

    Käyntihommia, Austin mini 850 1964

    Moi, aamulla purin kaasarin jälleen ja nyt kaikki näyttää paljon paremmalta. En ollut paljon ajatellut kun neulan kiinnitin mäntään, melkein pohjassahan se oli. Onneksi osaa nauraa itselleen ja pöljäilylleen. Tulipa vaihdettua sytkän osat etc. ja paljon kokemusta lisää. Toivottavasti tästä ketjusta on apua jollekin toiselle harrastelijalle. Kiitos jälleen tuesta ja mielenkiinnosta. Kohti uusia toimenpiteitä. Jani
    1 piste
  19. JiiAa

    R53 pätkii kiihdyttäessä

    Oulun seudulla asustelen että matkaa on.... Mysteeri alkaa ehkä selvitä, ja jo aikaisemminkin arvelin että jossain vaihdetuissa osissa on oltava vikaa. BCR8ES tulpat laitoin, uudet, nyt kun tutkailin niin yhdestä tulpasta oli kärkiväli todella pieni, ja toisesta vähän ahtaalla, pari muuta oli lähellä .035 (mitä nyt temun "mittaliuskaan" voi uskoa). Mikä väli kannattaa säätää 17% hihnapyörälle, vai onko kovin tarkkaa? .035 ilmeisesti on lähellä oikeaa. Auto kulki todella hyvin, mutta vaikka kärkivälin koitin säätää lähelle tuota 0.3-0.35 kaikkiin, niin ihan aavistuksen verran nykyttää. Ei välttämättä oudompi kuski edes huomaisi. Mutta ihan ajettava autosta tuli, aikaisemmin nykiminen oli paljon selkeämpää ja se ilmeni aina, nyt sitä pitää vähän houkutella tietynlaisella kaasun käytöllä niin pientä empimistä saa aikaiseksi. 30 vuotta autoilua takana, ikinä ole kärkivälejä tarkastanut/säätänyt auton tulpista, aina vaan plug&play. Taidan ostaa suosiolla uudet NGK:t tilalle, jospa se siitä. Onhan noita väärennettyjä NGK tulppia ollut viime vuosina liikeellä, en tiedä onko Suomessa asti. Tai sitten olen itse kolhinut paria tulppaa, +32 helteessä kun tolskasi niin ei sitä aina niin terävänä ole kun tekee montaa hommaa yhtäaikaa. Autossa ostaessa paikallaan olleista tulpista oli kahdessa suunnilleen oikea väli, kaksi oli todella väljää. Nyki kyllä näilläkin... Yksi vaihtoehto mikä jää jäljelle on se että uudet kohtuuhintaiset Engitech johdot mitkä nyt paikallaan temppuilevat. Oireet vaan vähän muuttavat muotoaan kun johtoja liikutellaa tulppia ja puolia arpoessa. Että pitääkö se orkkista hommata isolla rahalla... Lambdoja on samalla liittimellä todella montaa mallia tarvikkeena, johdon pituus vain vaihtelee. Ilmeisesti kaikki käyvät kunhan ei metrin mittaisella johdolla varustettua laita?
    1 piste
  20. Turbo 69

    Käyntihommia, Austin mini 850 1964

    Ilmeisesti kyseessä Hs2 kaasari? Vai isompi? Saattaa olla neula kulunut, jos vieläkin rikkaalla, kun säätää kiinni päin. Minissä tosin yleinen ongelma lämpimänä, heti ajon jälkeen, ei meinaa lähteä käyntiin. Bensa höyrystyy. Kaasarin ja imusarjan väliin kun asentaa lämpöpellin. Yleensä alumiinia ja vähän levittävä pakosarjan päälle. Pystyy tekemään itekin. Auttaa paljon lämpimänä starttaamiseen. Epäilen kuitenkin neulaa, kulunut.
    1 piste
  21. JiiAa

    R53 pätkii kiihdyttäessä

    Ok, eli ei ole ikuinen kallis tuning osa Sisästä näyttää hyvältä mutta ulkokuoresta päätellen tuo on ollut paikallaan vuosikausia. Saan alkuviikosta testiin toimivan vakioventtiilin, jätänpä auton levälleen siihen asti. Ei ole rahasta kiinni nyt tämä harrastus, menee vaan vähän tunteisiin kun "hyvään" autoon saanut laittaa ripakopallisen osia eikä ole vieläkään kunnossa... Jospa se venttiilin vaihdolla tokenee, ja onpahan tehty sitten todella iso huolto muilta osin...
    1 piste
  22. next

    R53 pätkii kiihdyttäessä

    Bypassi rikki ihan selkeästi. Ei kannata edes testata kummemmin vaan tilaa ebaysta(34-68€ löytyy jo) ja sen vanhan kalvon voi sitten availla ja tutkia. Mulla ollut molempia vikoja eli jousi poikki sisältä sekä kalvo puhki. Osa kestää pidempään osa ei ja 17% rullalla sanoisin että joka toisen kesän hankinta kilsoista riippuen.
    1 piste
  23. Igor

    Remmi meni suikaleiksi. R53 Cooper s 2005

    Hihnankiristin näyttää minusta tuossa ihan hyvältä. Jos se kiristimessä oleva vaimennin on kulahtanut, niin se kiristin kyllä heiluu tyhjäkäynnillä aika silminnähtävästi, jopa kuuluvasti. ATIn dampperista mulla ei ole kokemuksia. Mutta eihän se tuossa kai ihan mahdottoman pitkään ole kiinni ollut, joten ei luulisi vielä kuluneen huoltokuntoon. Mulla meni hihna spagetiksi pariin kertaan kun vaimentamaton kampuran hihnapyörä (KAVS) ei tahtonut pysyä paikallaan. Eli kyllä mä veikkaan että joku rulla siellä on poissa linjasta.
    1 piste
  24. Igor

    P1125 R53 Kaasuläppäongelmaa

    Voisko jatkuva öljykylpy (huohotuksesta) tehdä tuollaista? Vaikea kuvitella että imusarjassa olisi noin paljon lämpöä. Ellei sitten ole jostain syystä ampunut palokaasuja imuventtiilistä vastakarvaan...
    1 piste
  25. austinmini

    Minin vaihdevälin lyhentäjä

    moi laitoin sulle viestiä.
    1 piste
  26. inno75

    Vaihtaja/vaihdeongelma

    Vaihteiston/etukelkan väliin on 2 erilaista tukea. Toinen tulee eteenpäin (kelkassa oltava tuki !) ja toinen taaksepäin. Taaksepäin olevat tuet (2 kpl) ovat vaihteiston molemmilla puolilla ja mulla ainakin kaikki kiinityskohdat valmiina (vm 1989). Meteli vähän lisääntyi, mutta kone ei enää heilu hullun lailla.
    1 piste
  27. Turbo 69

    Vaihtaja/vaihdeongelma

    Missäs kunnossa sen moottorin ylätuen, eli koiranluun puslat on? Jos ne on kuluneet, koneen asento muuttuu. Tosin sen huomaa jo ajettaessa, kone nytkyy ja keppikin heilahtelee. Moottorin kiinnikkeetkin vaikuttaa asiaan. Kannattaa nekin tarkistaa.
    1 piste
  28. Turbo 69

    Vaihtaja/vaihdeongelma

    Puslaa tarkoitin. Joskus on ollu nuokin kuluneet, kun puslaa ei ole vaihdettu ajoissa.
    1 piste
  29. Kaitamasa

    P1125 R53 Kaasuläppäongelmaa

    Voi olla että nyt löysin johtolangan tai hyvin todennäkösesti myös vian lähteen (ks. kuva alla). Nimittäin MAP-sensori näyttää tältä. En tiedä näistä oikeastaan mitään. Miten se on päässyt sulamaan? Jokin aika sitten mulla oli jäähdytysjärjestelmässä ongelmia, kun paisuntasäiliö vuoti (taas yksi Minin tyyppivioista), mutta en osaa sanoa kävikö moottori silloin kuumana kun näissä ei tunnetusti ole konehuoneeseen moottorilämpötilojen seurantaa. Mutta nyt tilaan lähimotonettiin uuden sensorin ja vaihdan ja katsotaan miten se vaikuttaa tähän yhtälöön.
    1 piste
  30. next

    P1125 R53 Kaasuläppäongelmaa

    Tulpat lentelee näissä tuntuu hyvin helposti huolimatta oikeasta kiristysmomentista. Edellisessä kulkineessa ei vaivannut mutta sitä edellisellä sai tarkistaa parin viikon välein ja silti ampu ykkösestä kierteet pois. Itse tapellen paikallaan helicoili sinne.
    1 piste
  31. Igor

    P1125 R53 Kaasuläppäongelmaa

    Uusi kaasuläppä ei kaipaa ohjelmointia, mutta sitä ohjaava systeemi on kai jossain määrin oppiva, joten jos ei tee adaptation resettiä, niin saattaa kestää tovin että se oppii taas tavoille. Ei pitäisi aiheuttaa vikakoodeja vaikka jättäisi tekemättä, eikä sitä välttämättä huomaa ajossa muutenkaan. Tämmöset ohjeet löysin nopealla googlauksella resetointiin: https://www.rpmmotorsport.net/pages/bmw-throttle-body-adaptation-reset Tulppien kireyttä tosiaan kannattaa pitää silmällä. Mullakin on kakkospytyssä helicoil, ja se on ainoa jossa tulppa ei löysty ajan mittaan. Vaikea kuvitella että tulpan irtoamisella ja kaasuläpän oireilla olisi mitään yhteyttä. Itse vikakoodista en kyllä itse osaa sanoa missä vika voisi olla.
    1 piste
  32. Micke

    R53 JCW -06

    Kiva nähdä että tämä etenee. Olin jo kokonaan unohtanut sen adapterin. Minullakin se oli pyörinyt kellarissa vähän aikaa ennen kun se päättyi sinulle Jos minulla olisi vielä R53 niin olisin jo hakemassa sinulta jotain osia tuosta koneesta
    1 piste
  33. Igor

    R53 JCW -06

    Kansi vietti koneistamolla lopulta useamman kuukauden, ja siinä meni aikataulut moneen kertaan uusiksi. No, nyt sen pitäisi ainakin olla tiivis, kun on seetit koneistettu ja venat hiottu. Painetestikin tehtiin, kun on noita kokemuksia kannen halkeamisesta... Siinä välissä tein inventaariota tallilla olevista osista, ja yhden laatikon pohjalta löytyi adapteri öljyjäähylle. Taisin voittaa sen joitain vuosia sitten autovisassa (kiitos @Micke), ja olin sittemmin unohtanut koko härpäkkeen olemassaolon. Siitä se ajatus sitten lähti, ja hain paikallisesta Biltemasta öljyjäähyn, koska vain halvin on kyllin parasta. TJP Garagesta Tampereelta löytyi AN10-liittimet ja letkut, joten niidenkään kanssa ei tarttenut vaivata postia. Jäähylle löytyi aika hyvä paikka puskuripalkin alta syylärin edestä, enää ei puutu kuin itse kone. Siitä puheenollen, clubin naamakirjasivulta bongasin myynti-ilmon laakerivikaisesta koneesta, joten kävin semmoisen hakemassa tuossa viime viikolla. Tuosta saa jokusen varaosan omaan projektiin, tärkeimpänä ehkä lohkon. Käyn naamakirjassa nykyään hyvin satunnaisesti, muutaman kerran vuodessa, mutta nyt osui ajoitus kyllä hyvin kohdilleen, kun ilmoitus oli laitettu sinne vain 50 minuuttia aikaisemmin.
    1 piste
  34. Igor

    R53 pätkii kiihdyttäessä

    Taidettiinkin tätä ihmetellä Mobiliassa, kun oli epäilys siitä hihnan venymisestä. Hyvä että vika löytyi ja korjaantui!
    1 piste
  35. Laza

    R53 pätkii kiihdyttäessä

    Eipä muuten ollut vika hihnassa...Mobiliasta kotiin ajettaessa tuli P303 vikakoodi (#3 misfire) ja kone kävi kolmella pytyllä. Näemmä oli viimesyksyisen pesulan moottoripesun jäljeltä kaikki tulpanjohdot ihan korroosion syömiä, yhdestä irtosi paloja jo irti ottaessa. Aeromotorsista uudet tilalle ja nyt toimii ja kiihtyy taas normaaliin tapaan!
    1 piste
  36. Markku

    Mini Cooper R53 airbag valo

    No juu se johtohan siellä akkukaapelin navassa temppuili. Purin johdon ja tinasin niin nyt nollauksen jälkeen ei ole syttynyt valo palamaan.
    1 piste
  37. Markku

    Cooper R53

    No niin nyt on tutkittu. Alapyörähän se siellä oli löysällä, ilmeisesti vaihdettu joskus ja jäänyt kunnolla kiristämättä. Kiitos vinkistä olisi jäänyt huomaamatta
    1 piste
  38. Turbo 69

    Vuotava takaluukku R53

    Mites, jos uusis tiivisteen?
    1 piste
  39. maukka62

    Sähköisen rattilukon pun.valo

    Ei saannut lukitusturvassa korjattua epäiltyä frm-moduulia. ens viikolla sovittu Jakil techkiin järvenpää/tuusulaan tutkinta/korjaus käynti.
    1 piste
  40. maukka62

    Sähköisen rattilukon pun.valo

    Niiden työn kuvaan kuuluu erimerkkisten autojen sähköset rattilukot (mm.mini) Tarkemmin lukitusturva oy tai fi tekee myös ohjelmointeja Odottelen vielä moduulin korjaustulosta katotaan sit pystykö auttamaan!
    1 piste
  41. karvalakki

    Sähköisen rattilukon pun.valo

    Ongelma ei oikein kuullosta lukkofirman hommilta. En kyllä tunne Lukitusturva -firmaa. Onko heillä jonkinlaista erityistä Mini tai BMW -osaamista oman ydinbusineksensä sivussa?
    1 piste
  42. maukka62

    Sähköisen rattilukon pun.valo

    On nyt tutkittavana lukitusturva nimisessä liikkeessä vantaalla!
    1 piste
  43. Turbo 69

    Clubman 2013 takapää.

    Jep, kuntoon tuli, kolinat hävisi. Ei ollu mitenkään pahasti kuluneen näköiset kumit, mutta tuo tanko menee sen verran ahtaassa välikössä, että ottaa ehkä herkästi kiinni runkoon.
    1 piste
  44. Esko

    Mini R56 avain

    Eipä toi paha nakki ole vaihtaa toi akku uuteen. Mattoveitsellä leikkaa avaimen halki siitä saumasta. Kolvaten vanha akku pois ja uusi tilalle ja sitte vähä mustaa muoviliimaa reunoille ja kasaan. Oman akun tilasin Suomen Akuilta, kun on ihan naapurissa.
    1 piste
  45. Tommik

    Akun vaihtoa r55

    Kannattaa vaihtaa se akku. Ja akkuliike ohjelmoi kyllä samaan vaihtohintaan. Huonon akun kanssa voi olla mitä ihmellisimpiä vikoja vaikka ladattu täyteen. Mulla oli sisäpuhallin mykkänä talvisäilytyksen jälkeen mutta kahden ajokerran jälkeen alkoi taas toimimaan. Oli jo toinen kerta tällä kerran tyhjäksi päässeellä akulla. Jos itse vaihdat akun niin saa ohjelmoitu esim tällä ; https://www.biltema.fi/autoilu---mp/korjaamovarusteet/testauslaitteet/vikakoodinlukijat/diagnosointityokalu-bmw-2000043072 Suosittelen hankkimaan jos enempi harrastaa Minejä
    1 piste
  46. meerha

    Englannista tilaaminen

    Kuitissa täytyy olla myyjän alkuperävakuutus tuotteen alkuperästä. Aika usein se lukee siellä valmiina ja samoin kuitissa on listauksena ko. tuotteen alkuperämaa "County of origin" sarakkeessa. Viime aikoina tulli on myös vaatinut myyjän henkilökohtaisen allekirjoituksen eli oikein kynällä allekirjoitettu...
    1 piste
  47. Igor

    R53 ajovalot

    Eikös tuota ominaisuutta saattovaloiksi kutsuta? Parkkien ei tosin pitäs jäädä palamaan...
    1 piste
  48. Tommik

    Tommin R56

    2020 kesän ajoihin varauduttiin vaihdelaattikkoöljyn vaihdolla Red Line MLT sekä samalla RVS T3 käsittelyllä. Tuota öljyä laatikko vaati pahimmoisesti juuri yli 2 purkkia.. Jarruihin vaihtui Red Line RL-600 nesteet. Moottoritukea vahvistettiin rytkytyksiin Wurthin Ultimate tuulilasiilimalla. estänyt Tuli jämäkkä ja näin jälkeenpäin tarkastettuna kestänyt hyvin. Ei nätti mutta toimiva. Kosmeettista meikkausta tuli pienet helmalistat ja maalausta.. Juhannuksena haettiin 29c helteessä optimointia jolloin hupiastetta nostettiin 217hv/ 284Nm Ja rataluukkiin kokeiltu punaista teippausta. (jonka aurinko poltti hätäseen pois )
    1 piste
  49. Tommik

    Tommin R56

    Korkeapainepumppu tuli vaihdettua samalla kun tuo LPFP alkoi tinttailemaan. Tuon liittimen irroitukseen olisi ilmeisesti pitänyt olla joku erikoispihti. Siihen tuli tuunattua pari pienempää haulia teipeillä niin ajoi asiansa. Tuon ylimmäisen liittimen kanssa sain aikaan pienen palovaaran kun työnsin tuota putkea pumppuun kiinni ja kiristin ruuvia. Sain pienen pensasuihkun aikaiseksi. Kun liittimen kiristi niin että tuon liittin "vei" putkea kohti pumppua niin vuoto korjaantui. 2020 kesälle tuli hommattua ensimmäiset semit ratapyöritykseen. Alkuperäisien 17" nallevanteiden päälle hommasin Toyo R888R 205/50 Pienellä arvalla tuli tuon korkeuden puolesta mutta hyvin mahtui Koni Sport alustasarjan kanssa. Hiukka yllätyksenä tuli tuo 205 leveys semissä vastasi normaalia 225 rengasta. ,,,
    1 piste
  50. Akku tekee myös jos laskee voltit liiaksi startatessa. Äkkiseltään sanoisin siis että akkukaupoille.
    1 piste
×
×
  • Luo uusi...