Jump to content

-03 r53 kunnostus/viritys


MattiH

Recommended Posts

Hei kaikille.

 

Ostin ensimmäisen mini cooperini hiljattain, ja vaikka autot ovat entuudestaan suht. tuttuja, niin tähän en ole pahemmin vielä perehtynyt. Oikeastaan auto tuli aikamoisena heräteostoksena, kun pääsin koeajamaan siskoni vastaavaa, mutta vapaastihengittävää autoa. Heitin aika alhaisen tarjouksen eräästä huomiota vaativasta Cooper S:stä, joka sitten jäikin minulle. Autolla ajettu 170tkm.

 

post-4000-0-97026100-1426431310_thumb.jpg

 

Tämä ei ole varsinainen projekti, koska toisin kuten yleensä autojen/prätkien kanssa, en ajatellut leväyttää miniä pahvilaatikoihin. Tästä olisi tarkoitus saada sellanen harraste/käyttöauto, jota laittelen aina kun kerkiän. Lisäksi topic on siksi hyödyllinen, että voin postata tänne kaikki tyhmät kysymykset, mitä tulee mieleen.

 

Auto on kuitenkin ollut selkeästi käyttis, ja pientä vikaa on roppakaupalla. Teknisesti vaikuttaisi oikein hyvältä, mutta etenkin maalipinnassa on tekemistä. Tulevalla viikolla lumputan maalin läpeensä, ja katsotaan tuleeko siitä mitään. Kuskinovessa on pientä ruostekukkaa alareunassa, sekä maali vähän irronnut. Maalaukseen menee, mutta vasta joskus kesällä. Lisäksi sisusta ja penkit saavat jakamattoman huomioni.

 

post-4000-0-94660800-1426431325_thumb.jpg

 

Maalipinnan läpikäynnin lisäksi, olisi heti alkuun tarkoitus uusia soittimet, kaiuttimet ja laittaa äänieristys. Tästä löytyikin toisesta topic:sta tosi hyvät neuvot, joista oikeastaan tähän innostuinkin.

 

Onhan tuo paljon parempikulkuinen kuin ajamani vapari, mutta siltikin pitäisi mennä vähän paremmin.. ;D Tarvitseeko 17% pulley paremman coolerin? Sumuisilla saarilla kerrottiin, että kyllä, mutta täällä vaikuttaa jengi vaihtavan ilmankin. Ja jos tilaan coolerin, niin onko kellään kokemusta n. 100e hintaisista, mitä ebayssa on tarjolla? Saahan noita laadukkaita 500 eurolla ja ylikin, mutta joskus muissa autoissa käyttänyt tarvikkeita ihan hyvin tuloksin. Tommonen osu silmään: http://www.ebay.com/itm/Aluminum-Bolt-On-Top-Mount-Supercharge-Intercooler-for-Mini-02-06-Cooper-S-R53-/141351942875?pt=Motors_Car_Truck_Parts_Accessories&hash=item20e93b7adb&vxp=mtr

 

Aluksi olisi tarkoitus virittää ihan maltillisesti ja edullisesti, mutta mitään ihan paskaa en kuitenkaan halua ostaa. Jarrut on juuri tehty, joten ajellaan vakioilla aluksi. Alustasta ei ole mitään tieto, että onko orginaali. Selvinnee viikonloppuna, mutta ainakin pirun jämäkän oloinen, ja vaikuttaa aika matalalta. Myöskin vetarit tuntuis vähän täristävän polkimeen pintakaasulla, vaihdetta vaihtaessa. Ilmeisesti tulee vetareiden asennosta, tai näin lueskelin lontoon foorumilta. Madallusta ajattelin aluksi, mutta raapii tuo jo nyt välillä täällä Keski-Suomessa, ja tuota täristystä ei enempää tarvitsisi.

 

Vanteet olisi myös ostoslistalla. Kuvissa on 15" talvifillarit, ja kesäksi on minin orkkikset vanteet kitkoilla.. Nuo orginaalit+kitkat voisi olla myynnissä, jos joku tarvitsee. Vanteista en oo mitään vielä päättänyt, mutta ehkä jotkut BBS -tyyliset kennovanteet. Jotenkin tuntuis, et 16" vois olla aika passeli. Maksimissaan 17", mut sillon toi valmiiks kivireki alusta vois olla vielä vähän kovempi. ::)

Link to comment
Share on other sites

Onko muuten kukaan vaihtanut miniin jäähdyttimenkennoa? Tuolla hytissä on nyt ollut pari kertaa ihan vieno jäähdytinnesteen käry. Ei ollut koeajolla, mutta työn puolesta ajan paljon pätkäajoa, ja siinä ehkä vähän oireillut. Toki ilmastointikin varmaan puhdistamatta, vanhat suodattimet yms., mutta jotenkin sitä aina heti olettaa pahinta.. ;D

 

Ja vielä xenon-valoista. Itselle täysin uusi juttu, mutta tässä taitaa olla nekin ehtoon puolella. Ei näe yhtään mitään, ja toisen umpion valo lähempänä punaista/keltaista, kuin sinistä. Onko näissä valoteho aina paska, vai olisko polttimoissa ikä ja kilometrit täynnä? Ja onko kokemusta (yllättäen) halvemmista xenoneista, vai kannattaako suosiolla ostaa esim. motonetistä 59e/kpl philipsit? Ei kuitenkaan nekään hinnan kiroissa.

Link to comment
Share on other sites

Veikkaan, että polttimoissa tunnit täynnä. Ne iän myötä menettää valotehon ja alkaa punertaa. 

 

Ebayssa on paljon kopio phillipsejä ym. myynnissä. Kaksi paria kokeillut niitä ja toiset oli jätettä ja toiset oli ok ainakin sen aikaa mitä auto minulla oli. Mutta epäilen että käyttöikä lyhyempi noissa.

Link to comment
Share on other sites

Juuh, taitaa olla fiksuinta napata motonetin philipsit. Säästäis sen 20-30 euroa noilla kiinalaisilla, eikä kait voi valittaa jos paskat tulee.. :P

 

Selannut nyt vanhoja keskusteluja kaikki läpi tekniikan puolelta, ja osaan kysymyksistä oikeastaan löytäny jo vastauksenkin. Harmi, ettei kaikki linkit toimi enää.

Kuitenkin tän bongasin jostain, enkä enää muista mikä keskustelu oli kyseessä. http://www.northamericanmotoring.com/forums/how-to/38268-drivetrain-operation-vacuum-gain-system-vgs.html

Mitä toi käytännössä tarkottaa, tai miks se pitäis tehdä? BPV:n kunnostus/tarkistus pitää kanssa tehdä, kun saan auton talliin.

Link to comment
Share on other sites

Onnittelut ostoksesta :)

 

Toi ebayn välijäähdytin kyllä näyttää juuri hintaiseltaan. Kannattaa kattella ennemmin käytettyjä brittifoorumeilta (punnan kurssi tosin näyttää aika pahalta just nyt) ja ebaystä. Tommosella -17% hihnapyörällä saa isommankin kuulerin lämpiämään, mutta kyllä vakiollakin varmaan pärjää jos ei oo tarkotus ajaa rataa tai muuten vaan vetää koko ajan punarajalla.

 

Autos näyttää vakiota matalammalta, eli kaippa siellä joku madallussetti on.

 

Jos ne sun vakiovanteet on 16", niin voisin olla kiinnostunut...

Link to comment
Share on other sites

Selannut nyt vanhoja keskusteluja kaikki läpi tekniikan puolelta, ja osaan kysymyksistä oikeastaan löytäny jo vastauksenkin. Harmi, ettei kaikki linkit toimi enää.

Kuitenkin tän bongasin jostain, enkä enää muista mikä keskustelu oli kyseessä. http://www.northamericanmotoring.com/forums/how-to/38268-drivetrain-operation-vacuum-gain-system-vgs.html

Mitä toi käytännössä tarkottaa, tai miks se pitäis tehdä? BPV:n kunnostus/tarkistus pitää kanssa tehdä, kun saan auton talliin.

 

Tosta vacuum gain -systeemistä oon lukenu aika ristiriitasia kommentteja... kaasuun vastaaminen saattaa nopeutua jollain sekunnin murto-osalla, mutta sit negatiivisena oireena kaasun lisäys ja kaasun nosto voi aiheuttaa aika terävän nykäyksen. Toi siis nopeuttaa BPV:n toimintaa jossain määrin. En oo ainakaan ite nähnyt ko. modia tarpeelliseksi.

Link to comment
Share on other sites

Igor, kiitos selvennyksestä. Taitaa jäädä itselläkin tekemättä vacuum gain -hässäkkä. Vanteet on juurikin 16". Voin laittaa kuvia, kun käyn tallilla viikonloppuna. Nojoo, tuntuu kyllä niin jämäkältä alusta, että ei voi olla ihan vakio. Tai sitten vain -30% jouset vakio iskareissa. Joo, pitänee katsella netistä noita coolereita ajan kanssa. Kyllä tolla nytkin auttavasti kerkee, ettei sinänsä ole kiire.

Link to comment
Share on other sites

Mites muuten, onko tuolla tekniikan puolella jotain, mitä kannattaisi ekana tarkastaa? Ketjunkiristimen ajattelin tutkia, ja ketjun muutenkin. Myöskin ahtimeen vois varmaan vaihtaa öljyt.

Tässä on täydellinen huoltokirja, mutta missään ei kerrota, mitä on sisältynyt esim "huolto II" -huoltoon, joka tehty 100tkm kohdalla. Lähinnä tuossa kirjassa on mainintoja, suodattimista, öljyistä, tulpista ja jarrunesteistä. Sitten nuo huolto I, huolto II -leimat.

Link to comment
Share on other sites

Tässä on täydellinen huoltokirja, mutta missään ei kerrota, mitä on sisältynyt esim "huolto II" -huoltoon, joka tehty 100tkm kohdalla. Lähinnä tuossa kirjassa on mainintoja, suodattimista, öljyistä, tulpista ja jarrunesteistä. Sitten nuo huolto I, huolto II -leimat.

 

Saattaa jossain päin galleriaa olla tää kuva, mutta en pikaisella etsimisellä löytänyt. Joten liitteenä tuo mitä pitäisi eri huoltoihin kuulua.

huoltovihko_6.jpg

Link to comment
Share on other sites

Ketjunkiristimen kunto selviää aika hyvin korvakuulolla; jos kärry ei kuulosta tyhjäkäynnillä diisseliltä, niin on kunnossa ;)  Kiristimen vaihto on suht simppeli homma jos alkaa ääntämään. Ketju on aika paljon työläämpi, mutta eipä näissä juuri sen kanssa ole ollut ongelmia, tai ainakaan omiin korviin ei ole kuulunut. Kiristimen pettäessä lähinnä ne ketjun laahaimet (muovia) saattaa kärsiä.

 

Huolto II näköjään sisältää moniurahihnan vaihdon. Sen kunto kannattaa kyllä tarkasta aika ajoin. Se kun katkeaa, niin hihnankiristin saattaa pärähtää kampiakselin hihnapyörää vasten, ja sitten menee sekä kiristin että hihnapyörä vaihtoon. Se hihnankiristinkin on kuluvaa tavaraa, saattaa alkaa vanhemmiten pitämään ääntä/kolisemaan.

 

Bensanpaineen säätimelle menevä alipaineletku kannattaa kans tarkistaa silloin tällöin. Irtoamista ei välttämättä ajossa huomaa, ja seurauksena on liian laihat seokset täyskaasulla ja pahimmassa tapauksessa konerikko. Sen letkun kumiset päät kovettuu ajan mittaan, ja sit se saattaa tipahtaa irti jommasta kummasta päästä. Ite oon varmistanut sen paikallaan pysymisen nippusiteillä.

 

Ahtimen öljynvaihto on melkonen savotta, vaatii ahtimen irrottamisen. Mutta ihan suositeltava operaatio sekin, varsinkin sieltä vesipumpun päästää tahtoo öljyt kadota ajan mittaan. Pitäs tehdä omaan ko. operaatio tässä kevään aikana.

Link to comment
Share on other sites

Skithound, kiitos liitteestä. Selvisipähän tuokin. :)

 

Igor, tuohon ei ilmeisesti ole koskaan kiristintä vaihdettu, ja käyntiääni on juurikin ihan kuin diesel kylmänä. ;D Etenkin starttauksen jälkeen. Siis tosi karu ääni. Ajattelin, ettei voi kuulua asiaan, ja tuo ketju tuli ekana mieleen. Kannattaako osa hakee Laakkoselta, vai ootteko saanu jostain edullisestikin? Sinne olis muutenkin tällä viikolla menoa, niin samallahan tuon ostais ja vaihtelis.

Link to comment
Share on other sites

Eli riittääkö toi pelkkä kiristin? Mietin, et vois ne laahaimetkin olla paikallaan vaihtaa, tai vaikka koko ketju. Auto kuitenkin 170tkm ajettu. Hommaa en ole koskaan tehnyt, mutta voishan sitä opetella.. ;D jakopään joskus rempannu.

Marmoritiskillä tänään kävin, eikä tosiaan hirveitä maksa. Ebaysta koko pakettikin tulee vain 50e halvemmaksi, eli melkein orginaaleja kannattaa laittaa.

 

Ajattelin nyt tilata -15% ahdinpyörän, hihnan ja tulpat -paketin. Mistä sais edullisimman? Selannu varmaan kymmenen nettikauppaa, mut punnan kurssin takia taitaa olla fiksuin tilata jenkeistä.

Jos sitte myöhemmin kattois coolerin, nokan ja suuttimet. Mites Igor, miks luovut noista sun bosch:n suuttimista?

Link to comment
Share on other sites

Ääni Kavsille täältäkin. Oon paljon muutakin osaa tilannut sieltä. Jenkeistä tilatessa saa aina jännätä tullien kanssa.

 

550cc Boschit on kaupan kun hommasin 650cc Boschit tilalle :) Catcamsin nokkakeppi odottaa asennusta ja ajelen E85:llä, niin ajattelin että on hyvä olla vähän liikkumavaraa.

Link to comment
Share on other sites

Niin ja pelkkä kiristin riittää jos ne laahaimet on ehjät... mutta eipä niiden kuntoa taida nähdä kuin irrottamalla ne, eli se on vähintään venakopan irrotus. Ite aattelin vaihtaa laahaimet varmuuden vuoksi samalla kun vaihdan nokkakepin, kun on muutenkin paikat levällään.

 

Ketjun vaihto onkin sitten semmonen jumppa etten lähtis tekemään varmuuden vuoksi.

 

Ja jos ei tullut jossain jo esille, niin bensansuodatin kannattaa pistää vaihtolistalle. Se ei oo missään huolto-ohjelmassa, ja veikkaan että 170tkm:n kohdalla se voi olla jo melko p*skanen.

Link to comment
Share on other sites

Tossa tuntuu, että ykkönen ei meinaa mennä välillä silmään. Pienessä liikkeessä menee kevyesti, mutta valoissa joutuu välillä runnomaan sitä, tai vetää pakin kautta ykköselle. Laatikköön öljyjä vaihdettu huolto-ohjelman mukaisesti, viimeksi 45tkm sitten. Onko muilla vastaavaa, ja mistä toi vois johtua?

Link to comment
Share on other sites

Manuaali on. Juu onhan niissä "life time" öljyt, mut silti kannattaa vaihtaa. Onhan polttoaineensuodatinkin ikuinen. ;) Googletin ongelmaa autuaasti, ja ilmeisesti syy voisi olla kytkinakselin kuivuminen. Eli levy ei irtoa aina, kun pedaalin nostaa paikallaan pohjasta. Nytkyttely ja kytkimen pumppaaminen voi auttaa, mutta remonttia olisi tuon mukaan tiedossa.

Kytkin kuitenkin toimii muuten täydellisesti, niin tuskin kesällä sitä leväytän. Vaihto olis muutenkin varmaan kohta tiedossa näillä kilsoilla.

Link to comment
Share on other sites

Siis ehdottomasti ne kannattaa vaihtaa mitkään laatikkoöljyt ei ole ikuisia mut voi ne sen laatikon eliniän kestää, elinikä laatikolla vaan saattaa olla pitempi kun vaihtaa öljyjä välillä.
Eihän siihen ahtimeenkaan MINIn mukaan tarvii öljyjä vaihtaa vaan ne alkuperäiset kestää ahtimen eliniän......

Kannattaa kokeilla vaihtaa ne kytkinnesteetkin samalla tulee ilmattua kytkin jos vaikka se tekis ton vian.
 

Link to comment
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään
×
×
  • Luo uusi...