Jump to content

2008 R56 JCW Hifiprojekti


Antero Majava

Recommended Posts

Morjens!

 

Latailen tähän seuraavien viestien aikana tekstiä ja kuvamateriaalia omasta hifiprojektista.

 

Hieman taustaa:

Hankin viime toukokuussa 2008 vuosimallin R56 John Cooper Worksin heräteostoksena BMW 120D tilalle.

Joitakin vuosia sitten omistin 2002 vuosimallin Cooperin, joten Ministä (ja esim. sen öljynkulutuksesta) on aiempaa kokemusta.

Edellisessä Bemarissa oli jopa yllättävän hyvä äänentoisto jo tehtaalta. Minin alkuperäisen HIFI -sarjan kanssa taas meni saman tien hermot.

Äänenlaatu oli karmea.

 

Vietin tuntikaupalla aikaa tutkien mm. North American Motoring -foorumeja tutkien mitä jengi yleisesti on autoillensa tehnyt.

Yleisimmät muutokset koskivat pelkkiä kaiuttimia.

Päätin hakea (halvat) 6,5" erillissarjan sekä 4" koaksaalit auton etupäähän. Tämä ei juurikaan tuonut mielestäni jämäkkyyttä äänentoistoon, vaan sai minut toteamaan, että Minin tehdasasenteinen vahvistin saa lähteä.

"Sinä olet heikoin lenkki, hyvästi!"

Tässä kohtaa siis kesälomasuunnitelmat lyötiin tältä vuodelta lukkoon.

 

Löysin myös jenkkiläiseltä DIY Mobile Audio -foorumilta hyvän, joskin hieman vanhemman kirjoituksen R56 Cooper S hifiprojektista, jossa varsin kokeneen oloinen rakentaja rakensi autostaan jenkkilän paikallisille SQ-kilpakentille kisaajan.

Omalla autollani ei tulla kilpailemaan, vaan rakentaminen tehdään itselleen. Kuitenkin, kilpavehkeiden rakentelutavoista saa hyviä vinkkejä, jotta oma projekti menisi "kerralla oikein". 

 

Otin itselleni seuraavat tavoitteet rakenteluun:

- Alkuperäinen soitin toimii ohjelmalähteenä

- Kaiuttimet on saatava alkuperäisille paikoilleen

- Auton takakontin tila ei saa kärsiä liikaa

- Budjetti 1000-2000€

- Asennukselle varattu aikaa tasan 2 viikkoa

 

Viimeisimmästä autohifiprojektistani on vierähtänyt toistakymmentä vuotta ja maailma on siitä muuttunut.

Ennen muinoin hommattiin CD-soitin, jossa oli riittävän monta RCA-lähtöä, jotta saatiin ääntä vahvistimille asti.

Nyt oli mietittävä, miten saada signaali vahvistimille toisella tapaa.

 

Laitteistoksi muodostui seuraava:

 

Vahvistimet:

Audison Prima AP Bit 4.9 - 4x70W RMS - Sisäänrakennettu digitaalinen signaaliprosessori (DSP) 

Audison Prima AP4D - 4x70W RMS

Perusteina Audisonille on helppo integroitavuus alkuperäisen soittimen perään, sekä sisäänrakennettu DSP

Etukaiuttimet:

Hertz Mille Pro

MP165.3 6,5" midbassot

MP70.3 70mm keskiäänet

MP25.3 diskantit

Hertz Mille Pro:lle on kohtuullinen hinta, kompaktin kokoiset keskiäänet, sekä hintaansa nähden hyvä soundi

Takakaiuttimet:

Jotkut SPL Pro:t, mitkä sain puoli-ilmaisiksi

Subwoofer:

JL Audio 10TW1-4

Matalista, pieniin kotelotilavuuksiin tarkoitetuista subbareista JL Audio vakuutti eniten. Ko. kaiuttimen kotelosuositus 9-12l.

 

Vahvistimista Audison AP Bit ajaa puoliaktiivisena etupäätä. Keskiäänet ja diskantit on erotettu Audison Voce -suotimilla toisistaan.

Audison AP4D ajaa takakaiuttimia, sekä sillattuna subbaria (270W).

 

 

Projektissa on tähän mennessä ollut korvaamattomana apuna veljeni.

Tiukan kahden viikon aikataulun takia projektin saattaminen tähän vaiheeseen olisi ollut silkka mahdottomuus yksin.

Kaiken kaikkiaan tähän on päästy noin 110h työmäärällä (x2 henkilöä)

 

 

Kuva 1: Yleiskuva autosta

post-8244-0-35276800-1500364945_thumb.jpg

Link to comment
Share on other sites

Mikäli joku haluaa tarkempaa tietoa kuinka esim. ovipahvit irroitetaan, kysykää rohkeasti.

Otin jonkun verran kuvamateriaalia aiheesta.

 

Kuva 1:

Projekti alkoi purkamalla ovipahvit. Kuvassa näkyykin jo kertaalleen vaihdetut kaiuttimet.

 

Kuva 2 ja 3:

Takapenkit, sekä tavaratilan verhoilut lähtivät seuraavaksi

Kuvassa 3 näkyy vasemmalla kotelossa alkuperäinen HIFI-vahvistin.

 

Kuva 4:

Virtakaapeli suojattiin nailonsukalla. Nailonin päädyt on suljettu kutistesukalla. 60A pääsulake asennettiin akkutilaan.

 

Kuva 5, 6 ja 7:

Akkutilan nurkassa on mukavasti paikka läpivientikumissa, jonka kautta tuoda virtakaapeli apukuskin jalkatilaan.

Virtakaapeli kulkee mattojen alta takakonttiin.

 

Kuva 8:

Muuten-vaan-kuva autosta

 

Kuva 9 ja 10:

Alempien ovipahvien purkaminen sekä ovien äänieristys osoittautui työlääksi. Molempien ovien kanssa leikkimiseen taisi kulua yhteensä noin 5h aikaa. Päivän päätteeksi kuitenkin oviin oli ladottu puoli pakettia Dynamattia.

post-8244-0-74534300-1500365268_thumb.jpg

post-8244-0-66801200-1500365845_thumb.jpg

post-8244-0-86753400-1500365907_thumb.jpg

post-8244-0-78094000-1500366180_thumb.jpg

post-8244-0-03397100-1500366347_thumb.jpg

post-8244-0-46321400-1500366358_thumb.jpg

post-8244-0-21219900-1500366466_thumb.jpg

post-8244-0-51477800-1500366515_thumb.jpg

post-8244-0-76571200-1500366831_thumb.jpg

post-8244-0-53968500-1500366851_thumb.jpg

Link to comment
Share on other sites

Kuva 1:

Jenkkiläisten mukaan suosituin paikka ottaa kaiutinsignaali vahvistimille on kuskin jalkatilasta.

Valkoinen X9331 liitin on kuitenkin oltava paikallaan tai auto antaa vikakoodeja, eli signaalit joutuu rosvoamaan. (Tästä löytyy kaavio jos joku tarvitsee).

 

Kuva 2:

Kaiutinsignaalit tuotiin takakonttiin kuskin puolelta mattojen alla kuljettaen. Kaapelit on suojattu nailonilla.

 

Kuva 3:

Ehkä koko projektin paskamaisin osa. Oveen oli saatava kahden kaiuttimen kaapelit.

Moninapaliittimen auton päässä olevasta puolikkaasta lähtee orggiskaiuttimille tarkoitettu osa irti kivasti (jätin oman roikkumaan auton rungon sisään), mutta oven puolikkaasta pitää päästä läpi. Porasin varovasti kaiuttimille tarkoitettujen liittimien läpi, jättäen pienen läpimenoaukon kaapeleille. Myös läpivientikumi auton rungon ja jalkatilan välillä on todella hankalassa paikassa (jos kojelautaa ei purkaa). Käytännössä kaapeli saatiin jalkatilan puolelle leikkimällä keinosiementäjää + kauhealla tuurilla.

 

Kuva 4:

Kaapeleita kuskin jalkatilassa. Kuvassa näkyy myös paikka, josta kaiutinsignaalit on otettu (siniset kutiste-abikot)

Kaapelit on järkevää merkitä jo ennen nailonsukan asentamista.

 

Kuva 5:

6,5" Hertz midbasso paikallaan. Kaiuttimen alla on pieni soviterengas.

Keskiäänen kaapeli vielä odottelee kärsivällisesti.

 

Kuva 6 ja 7:

Taka"ovien" äänieristys Dynamatilla. Vahvistimien maadoituspaikkana käytin alkuperäistä maadoitusta hanttarin puolella (turvavyön etupuolella). Kuvassa ei ole lopullinen asennus.

 

Kuva 8:

Kaapelit on pyritty läpi auton asentamaan siististi.

 

Kuva 9:

Takapaneelit paikallaan, alkuperäisten kaiuttimien paikalle on ruuvattu SPL Pro:t.

 

 

Mikäli harkitset kaiuttimien vaihtoa, huomioi tämä:

Meinasin heti kärkeen tuhota tuon Kuva 5 Hertzin midbasson.

Ovipahvissa on alkuperäisen kaiutinverkon yläosassa pieni muovikynsi (ilmeisesti verkon kiinnitykseen). Soviterenkaan sekä Hertzin laajan liikkeen takia kaiuttimen kumireunus otti soidessaan muovikynteen kiinni.

Onni onnettomuudessa, koska tarkistin lopuksi kaikki asennukset ja huomasin kumireunuksessa pienen jäljen. Ihmettelyn jälkeen syyllinen löytyi ja poistui autosta mattopuukon avulla.

 

post-8244-0-00372800-1500367234_thumb.jpg

post-8244-0-69462700-1500367340_thumb.jpg

post-8244-0-85912500-1500367689_thumb.jpg

post-8244-0-71788600-1500367814_thumb.jpg

post-8244-0-82811100-1500368124_thumb.jpg

post-8244-0-59444900-1500368307_thumb.jpg

post-8244-0-07647700-1500368325_thumb.jpg

post-8244-0-97232200-1500368465_thumb.jpg

post-8244-0-72255300-1500368482_thumb.jpg

Link to comment
Share on other sites

Kuva 1 ja 2:

Pari detaljikuvaa kaapelien kanssa nyhväyksestä.

 

Kuva 3 ja 4:

Takakontti ja takapenkin alta äänieristys jälleen Dynamatilla

 

Kuva 5:

JL Audion subbaria varten kotelon rakennus aloitettiin alkuperäisen työkalusarjan paikalta. Materiaalina perinteisen MDF-levyn sijaan 21mm filmivaneri. MDF-levyä ei saanut tähän hätään mistään järkevällä toimitusajalla.

Tavoitteena oli saada bruttotilavuudeltaan 12l kotelo. Tällöin kotelon nettotilavuus kaiuttimen kanssa 10,5l.

 

Kuva 6:

Koteloa jatkettiin ylöspäin. Kuvasta huomaa hyvin, ettei työkalusarjalle tarkoitettu kotelo ole täysin keskellä autoa, vaan kotelon pohja on hieman epäkesko.

 

Kuva 7 ja 8:

Kaiutinkotelo sai kannen, joka on ulkomitoiltaan hieman pienempi, kuin takakontin kyljet.

post-8244-0-76915000-1500368762_thumb.jpg

post-8244-0-04023700-1500368779_thumb.jpg

post-8244-0-06628800-1500368883_thumb.jpg

post-8244-0-74817800-1500368902_thumb.jpg

post-8244-0-07754200-1500369082_thumb.jpg

post-8244-0-56438900-1500369254_thumb.jpg

post-8244-0-23963800-1500369398_thumb.jpg

post-8244-0-01091000-1500369446_thumb.jpg

Link to comment
Share on other sites

Kuva 1:

Kuvassa näkyy taas tyyliä, jolla auton kaapelit on nyhvätty. En edes jaksa miettiä montako tuntia nailon- ja kutistesukan kanssa on leikitty.

Takakontin subwooferkoteloon on laitettu kulmiinsa 4kpl täkkipultteja, jotka kiinnittävät kotelon takakontin pohjalla oleviin alkuperäisiin läpivienteihin.

 

Kuva 2:

Yleiskuva subwooferkotelosta. Varsinaisen kaiutinkotelon saumat on vuorattu sika-silikonilla. 

 

Kuva 3:

Kansi paikallaan, kaiuttimen reikä valmiina, vahvistimien reikiä aloitettu.

 

Kuva 4:

Vahvistimien alle, kotelon sisälle on asennettu kiiltävän mustaa levyä (keittiön välitilan levyä ;-) )

 

Kuva 5:

Kaiutinkotelon päälle on muotoiltu 6,5mm filmivanerista uusi tavaratilan pohja. Apuna muotoilussa oli pahvista tehty sabluuna.

Kaiutinkotelon kantta ei siis ole yritettykään muotoilla tavaratilan mukaan, vaan on reunoiltaan noin sentin vajaa.

Uusi pohja jää kivasti takapenkkien alareunan tasalle.

 

Kuva 6:

Kotelon reunoilla on LED-nauhaa, joka on kytketty Minin alkuperäisen vahvistimen herätevirtaan. Valot syttyvät näin ollen jo ovien aukaisun yhteydessä. Alkuperäinen vahvistin on aktiivinen jo ovien aukaisussa varoituskongien ym. takia.

 

Kuva 7:

Takakontin sisään Dynamattia.

Rekisterikilven taakse joutui laittamaan 8kpl huopatassuja sekä 6 pientä suikaletta Dynamattia, ennen kun se vaimeni.

post-8244-0-78712400-1500369826_thumb.jpg

post-8244-0-48863000-1500369844_thumb.jpg

post-8244-0-66112700-1500369862_thumb.jpg

post-8244-0-17280100-1500369935_thumb.jpg

post-8244-0-80995700-1500370076_thumb.jpg

post-8244-0-00530600-1500370299_thumb.jpg

post-8244-0-09421000-1500370457_thumb.jpg

Link to comment
Share on other sites

Kuva 1:

Takatilan uuden pohjan päälle pehmusteeksi sprayliimalla vanuhuopaa.

 

Kuva 2:

Pohjan päälle pingotettiin musta keinonahka. Niiteillä kiinni.

 

Kuva 3:

Valmis verhoilu.

 

Kuva 4:

Koesovitus. Uusi pohja istuu todella jämäkästi paikalleen.

 

Kuva 5:

Vahvistimien päälle muodostui levyrakenteen takia pienet syvennykset, johon on asennettu polykarbonaattilevyä.

 

Kuva 6:

Kamat paikallaan + rekvisiittana veljentytön pehmosapeli.

post-8244-0-51971600-1500370565_thumb.jpg

post-8244-0-07074100-1500370633_thumb.jpg

post-8244-0-95508100-1500370682_thumb.jpg

post-8244-0-56363400-1500370995_thumb.jpg

post-8244-0-12310900-1500371018_thumb.jpg

post-8244-0-17681600-1500371045_thumb.jpg

Link to comment
Share on other sites

No mites tästä eteenpäin?

 

- Etupään keskiäänien ja diskanttien jakosuotimet sijaitsevat ratin alla olevan paneelin takana (en ottanut epähuomiossa kuvaa). Liittimet, kaapelien suojaukset ym. on vielä tekemättä.

- Vahvistimien päällä olevien "lasien" ympärille on tulossa metalliset kehykset (materiaali vielä päättämättä).

- Ovet pitää ottaa uudelleen auki ja asentaa lisää Dynamattia.

- Mikäli into riittää, niin takakontti menee joskus vielä uusiksi. Lasikuiturakenteella saisi vielä pari senttiä tavaratilan pohjaa alaspäin.

 

No miten se soi?

 

Pari päivää tässä on ehtinyt hakemaan säätöjä ja kokeilemaan soundeja.

Audisonin tietokoneella säädettävä DSP on laadukas, mutta Italialaiseen tapaan hieman hankalaselkoinen aluksi.

DSP:ssä on (lähes) vapaasti muokattavat jakosuotimet, taajuuskorjain sekä aikaviiveet jokaiselle kanavalle (kyllä, myös vasen ja oikea erikseen).

Laitteen taajuuskorjain on erittäin laadukas, varmasti löytyy jokaiselle kuuntelijalle mieluisat säädöt.

Kaiuttimien aikaviiveiden säätöä en ole ehtinyt vielä hakea kunnolla paikalleen, vaan niiden säädöt ovat sinnepäin.

Vaikea siis sanoa, saako Minin vakio-kaiutinpaikoilta kunnollista äänikuvaa aikaiseksi.

 

Jokatapauksessa, Audison + Hertz + JL Audio -yhdistelmä on toistaiseksi ollut erittäin vakuuttava.

Link to comment
Share on other sites

Hienon olet tehnyt!!! Onnittelut

 

Omaani r53seen tein suunnilleen vastaavan projektin siten että kaikki laitoin mahdollisimman hyvin piiloon. (Toki pienemmällä budjetilla)

 

Mankan vaihdoin myös hirmu työn jälkeeen 2din soittimeksi.

 

Mutta radion kuuluvuuden kanssa on edelleen isoja ongelmia.

 

Onneksi nettiradio on keksitty..

 

Olisiko sulla vinkkejä radion kuuluvuuden parantamiseksi?

 

Nyt jo karsittu alkuperäiset osat pois ja laitettu hiukka pidempi antenni vahvistimella.

Link to comment
Share on other sites

Olisi tuo omakin projekti ollut varmasti helpompi (ja halvempi), jos olisin vaihtanut soittimen. Näihin uusiin Mineihin saa ainakin Connect2 -merkkisiä sovitekehyksiä.

Kuitenkin tuossa R56:ssa soittimen infot ovat nopeusmittarin näytöllä ja meikäläisen mielestä olisi ollut jokseenkin typerää, että se näyttö on pelkkää kelloa varten.

 

Tuo radion kuuluvuus on sinänsä oudompi juttu.

Yhtälöhän sisältää vain soittimen antennilähdön, johdon ja itse antennin.

Omassakin on paikkapaikoin kuuluvuusongelmia, mutta veikkaisin johtuvan siitä että ajelen monesti lempikanavien katvealueella + että edellinen omistaja on tainnut käyttää auton muutamaan otteeseen pesulassa antenni katolla.

Link to comment
Share on other sites

Hieno kuvakollaasi, ja työn jälki, kumarrukset siitä!

 

Tuo Minin radion huono kuuluvuus on perin outoa:

Meillä edellisessä Clubmanissa ja nykyisessä Countrymanissa on tosi hyvä radion kuuluvuus, varsinkin alkuperäisellä antennilla. Clubmaniin joutui laittamaan antennin uusiksi kun jostain kumman syystä (antenni aina ruuvattu irti kun menty autopesulaan) se meni lähes poikki siitä kohtaa missä on ne pienenpienet reijät. Liekö talvella vesikelillä ajaessa mennyt vesi reikiin ja pakkasen tultua se jäätynyt sinne - en ole varma mutta parempaa selitystä en keksi.

 

Clubmaniin löysin tilalle Biltemasta oikein soppelin, tämä: http://www.biltema.fi/fi/Autoilu---MP/Autostereot/Antennit/Antennipiiska-2000033656/

 

Paljon parempi kuin Motonetin vastaava: Motonetin tavara oli pelkkää kumia, piiskan sisällä ei ollut oikeasti yhtään mitään. Tässä Bilteman versiossa oli lanka sisällä, varmistin sen yleismittarilla mittaamalla: https://www.mcff.net/forum/topic/329-antenni/?hl=biltema&do=findComment&comment=42946

 

Tuolla pikkupätikällä Clubmanin radion vastaanotto hivenen heikkeni, mutta oli silti hyvä: verrokkiautona tehdasuusi Renault Megane 3:nen, jossa on ihan umpitotaalisen surkea radion vastaanotto jota ei edes jälkeenpäin asennettu antennivahvistin korjannut. Edes Radio Nova ei tahtonut jokapaikassa kuulua, Nova joka kuuluu jopa keskellä metsää - ilman antennia...

 

Ja täytyy muuten todeta että Mini Boost CD:ssä on eroja:

Coutrymanin soitin verrattuna Clubmaniin on huomattavasti parempi. Kummassakin lukee Mini Boost CD, ja runkonumeron perusteella haetuissa varusteluetteloissa ei ole muuta eroa kuin että Clubmanissa oli kaapelointi valmiina kuuden CDn boksille. No, on noiden autojen ikäero neljä vuotta Coutryn hyväksi, että en osaa sitten sanoa onko neljässä vuodessa soitinta paranneltu tehtaan puolesta niin paljon että sen tosissaan huomaa.

Link to comment
Share on other sites

Mulla ei ollut kyllä ensimmäisestä '02 Ministä ja sen stereoista pahaa sanottavaa, mutta tuo R56...

Saattaa myös olla, että auton edellinen omistaja on "polttanut puhekelat" kaiuttimista.

 

Törmäsin netissä sattumalta R56 antennijärjestelmään. Takakontin kannessa on kaksi antennivahvistinta. Mielenkiintoinen ratkaisu.

 

Haaveilin jo hetken aikaa BMW:stä tutusta hainevästä, mutta tuon rakennelman takia ei taida maksaa vaivaa.

Link to comment
Share on other sites

Se, mitä ehdin selvittämään Clubmanin ja Countrymanin Mini Boost CD -soittimien eroja, ne olivat lähinnä ne, että etupenkkien alla on erilliset bassokajarit, jotka saavat tehonsa radion "etukaiuttimien" suunnasta: kun kaiuttimet laittoi takapainotteiseksi niin bassojytinät hävisivät.

 

Tuosta hainevästä olen täältä foorumilta lukenut ettei pahemmin kannata: radion vastaanotto huononi huomattavasti - tosin mukana ilmeisesti tuli gsm vastaanotto ( ? ).

 

Mä en enää muista, millainen antennivahvistinjärjestelmä Mini R55:ssa oli, mutta vasemman takalasin haituvat ovat osa radion antennia - taisi tosin olla AM puolen antenni.

Link to comment
Share on other sites

Joo se hainevä on enemmänkin tyylikysymys, plus että lahopää kesät talvet unohtaa vielä joku kaunis päivä antennin mukaan autopesulaan.

Mutta joo, kun näin sen orggis-antennivahvistin-viritelmän, kiinnostus vaihtaa mitään hälveni sen siliän tien.

 

 

Jäi tuon hifin kanssa leikkiminen ja säätäminen hetkeksi, kun Mini pelästytti pahemman kerran.

Moniurahihnassa (100k ajettu) oli päässyt muodostumaan soiro, joka pyöriessään lepatti lohkoon tms. (en avannut itse konetta, kun on vasta niin tuore ostos)

Tuo ääni, mikä siitä mokomasta lähti muistutti täydellisesti pyörähtänyttä kiertokangen laakeria.

Nyt ei onneksi tarvinnut konetta saneerata, eikä tapella myyjäliikkeen kanssa.

 

Sen verran kuitenkin ehdin säätöihin perehtyä ennen kun moniurahihna muodosti kylmän ringin...

että todennäköisesti tulen muuttamaan etupään puoliaktiivisesta (keskiääni + diskantti jakosuotimella, midbasso aktiivinen) täysaktiiviseksi.

Kun säädän aikaviiveitä, tuntuu, että keskiäänet ja diskantit soivat eri kohdassa autoa. Jos diskantit säätää kuulumaan kojelaudan päältä, keskiäänet tuntuvat tulevan mittariston päältä jne.

Tämä kuitenkin tarkoittaa takakaiuttimien hylkäämistä omaan arvoonsa, mikäli en hanki kolmatta vahvistinta.

 

 

Pitää joku tolkku yrittää pitää tässä, muuten tuo auto pian nähdään EMMA-kilpailujen amatööriluokassa.

Link to comment
Share on other sites

  • 1 kuukausi myöhemmin...
  • 2 kuukautta myöhemmin...

Pientä viivettä vastauksissa, kun on ollut kaikennäköistä muuta aktiviteettia viime aikoina.

Pohjalla oli Minin HIFI -järjestelmä, josta käsittääkseni aikanaan H&K oli korotettavissa lisävarusteena. Ulkoinen vahvistin takakontissa  + paperikartioiset kaiuttimet.

Ennen tuota projektia lueskelin paljon ameriikkalaisten ratkaisuista, yleisin oli vaihtaa etu- ja takakaiuttimien johdot päittäin + ehkä vaihtaa takakaiuttimet paremmiksi. Päätin kuitenkin pistää koko roskan uusiksi.

Link to comment
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään
×
×
  • Luo uusi...