Jump to content

Mini Cooper S R55 Clubman


Juge

Recommended Posts

Iltaa!

 

Onko täällä miten paljon Ministejä joilla olis otsikon mukainen ajokki?

 

Meillä olis kiikaris otsikon mukainen kulkine jota käytiin tänään kattomas ja koeajamas ja nyt tarvis vähän tietoa että minkälainen ajokki on kyseessä ja mitä tuommosesta autosta pitää kattoa jos 51tkm ajettua aikoo hankkia.

 

Ajossa S:sä tuntui asialliselta ainakin alustan puolesta. Korissa oli kosmeettisia vaurioita siellä täällä - vajaa 51tkm ajetuksi aika paljon. Auton historian mukaan se on alkujaan ollut BMWn esittelyautona jonka jälkeen kaksi yksityistä omistajaa, joiden välissä autoliike. Huoltokirja löytyi ja leimat oli kohdillaan. Toiseksi viimeinen huolto oli tehty Tukholman BMW huollossa.

 

Sen verran totesin että kytkinpolkimen liike oli jäykkä - varsinkin kun verrattiin samassa liikkeessä olevaan perus-Cooperiin. Tähän sainkin jo vastauksen että sen ilmeisesti kuuluukin olla jäykempi kun S:ssä on sen verran erimoinen tekniikka.

 

Kaikki sähkövermeet näytti toimivan, lasikattoa myöden, nahkaverhoilu oli ehjä.

 

Mutta lohkolämmitin siitä puuttui. Mitä sellainen mahtaa maksaa asennettuna?

 

Kirjoitelkaa kokemuksia ja vinkkejä mitä autosta kannataa kattoa jos tuommosta aikoo hankkia.

Link to comment
Share on other sites

Ajossa S:sä tuntui asialliselta ainakin alustan puolesta. Korissa oli kosmeettisia vaurioita siellä täällä - vajaa 51tkm ajetuksi aika paljon. Auton historian mukaan se on alkujaan ollut BMWn esittelyautona jonka jälkeen kaksi yksityistä omistajaa, joiden välissä autoliike. Huoltokirja löytyi ja leimat oli kohdillaan. Toiseksi viimeinen huolto oli tehty Tukholman BMW huollossa.

 

Auton vuosimalli lienee 2007, joten kannattaa tarkistaa huoltohistoriasta, että onko moottorille tehty nokkaketjukiristimen vaihto-operaatio (ns. kylmäkäynnistysrallatus) ja/tai imusarja/huohotin vaihto (jäätyy talvella). Molemmat onkin mainittu tuossa "ostajan oppaassa", missä taas on aika moni asioista huuhaata.

 

Oikeasti häiritsevät asiat jotka voin allekirjoittaa omasta kokemuksesta ja muiden kokemuksien perusteella:

- Räminät/nitinät/kolinat, jotka johtuvat ainakin kovemmasta alustasta ja muovikojelaudasta, samat viat oli myös Gen1 autoissa (Omalla kohdalla räminä/resonointi on niin kova, että odotan Laakkosen päätöstä korjauksesta virhevastuun piikkiin. Koko kojelaudan purku yms. yli 1000€ kustannusarvio. Vika jossain lämmityslaitteen luona ja itse kojelaudassa.)

- Nokkaketjun kiristäjä (Omalla kohdalla ei ole ollut ongelmaa, tehtaan mukaan vialliset osat korjattu 4.5.2009 tuotannosta eteenpäin)

- Imusarja/huohotin jäätyyy (Omalla kohdalla ei ole ollut ongelmaa ja auto on jotakuinkin koko kesän/talven ulkona)

- Öljytikku on tehty mahdottomaksi lukea (Se on todella hankala lukea, ei nyt mahdoton)

- Etusivuikkunoihin tulee tiivisteestä tai jostain rasittavat likaraidat avatessa/sulkiessa, sama vika oli myös Gen1 autoissa

- Minin tuulilasi säröytyy erittäin helposti (Omalla kohdalla muutamia isompi kivenisku, mutta ei säröjä. Lasi hiekkapuhelletun näköinen vasta-aurinkoon ajettaessa)

- Kiveniskut maalipinnassa

 

En allekirjoita vaihteisto/kytkin-ongelmia, koska en ole kuullut ongelmista muilla. Omasta autosta (ehkä) hajosi vaihdelaatikko 40tkm ajon jälkeen (Saksassa). Auto makasi kuukauden pajalla ja paja keskusteli suoraan BMW:n kanssa kokeillen ensin vanhan laatikon korjausta (kuulopuheita) ja lopuksi vaihdettiin kokonaan uusi laatikko. Korjaamo ja/tai BMW ei kerro mitä tein väärin, mitkä osat hajosi tai miksi. Tiedän vain että "vaihdelaatikko, kytkin, vetarit ja joitain osia vaihdettiin".

 

Sen verran totesin että kytkinpolkimen liike oli jäykkä - varsinkin kun verrattiin samassa liikkeessä olevaan perus-Cooperiin. Tähän sainkin jo vastauksen että sen ilmeisesti kuuluukin olla jäykempi kun S:ssä on sen verran erimoinen tekniikka.

 

Minulla on myös todella jäykkä kytkin ja oletan sen olevan S/JCW ominaisuus :) Vaihdelaatikon ja kytkimen takuuvaihdon jälkeenkin ollut yhtä jäykkä. Ajelin tovin perus laina-cooperilla, jonka kytkin tuntui sitten normilta.

 

Mutta lohkolämmitin siitä puuttui. Mitä sellainen mahtaa maksaa asennettuna?

 

En nyt muista ihan tarkkaa hintaa, mutta Laakkoselta ostettuna ja asennettuna n. 1000€ luokkaa lohkolämmitin ja sisäpistoke. Eli kallista.

Link to comment
Share on other sites

Kiitoksia :)

 

Tätä käytiin kokeilemassa: http://www.rintajouppi.fi/vaihtoautot/m ... r+s/116996

 

Jos joku tunnistaa entiseksi Minikseen, saa ilmoittautua... :)

 

Kyllä mä noita viestiketjuja luinkin ja selailin aika tarkastikin kirjoitukset ja olihan siellä jos jonkunlaista tekstiä.

 

Ajoltaan tämä MCS oli kyllä mahtavan oloinen. Tykky ku mikä vaikka alla kitkarenkaat.

 

Toinen takavalo oli tuosta pinnaltaan rikki, joka menisi uusintaan. Ei ainakaan kovin äkkiä löytynyt netistä osaa. Jostain löyty joku valo ja hinta vähän yllätti, olikohan 250 puntaa.

 

Miten muuten tämä MCS automaatilla? E-Suomessa olisi sellainen myynnissä, mutta onko kellään parempaa kokemusta tästä Cooper S:än automaattilaatikosta?

Link to comment
Share on other sites

No huh huh! Varusteet on ainakin kohdillaan,ei taida paljon puuttua. Liikkeestä kun ostat,tulee ymmärtäkseeni takuu myös käytettyyn? Koeta saada se takavalo vaihdettua kaupan yhteydessä... Ja se jakopää-remppa kannattaa kyllä tarkistaa,varmasti edessä! Kaverin autoon tehty ekan kerran n.30 tkm kohdilla. Lohkonlämmittimen laitoin itse,eipä kummonen homma ole! MCS saa säteilylämmitin elementin,yhdellä pultilla lohkoon,ei tarvi nesteitä valutella. Sisäpistokkeen johdolle löytyy valmis läpivienti akun takaa "kumitutista",ja parilla ruuvilla jalkatilaan kiinni, ei voi olla kallista jossain monimerkki-korjaamossa! Osat jotain n.300 euron luokkaa...Asennuksesta löytyy juttu foorumilta.

Link to comment
Share on other sites

No huh huh! Varusteet on ainakin kohdillaan,ei taida paljon puuttua.

 

Mutta ne tärkeimmät siitä just puuttuu, nimittäin lukkoperä ja peltikatto. ;) Nojoo, lukkoa ei ole kakkoskoppaiseen ollut tehtaalta tarjollakaan.

 

Takuuhan tohon tosiaan tulee liikkeestä, mutta eikös se ole käytetyissä melko rajoitettu? Kannattaa tarkistaa mitä se pitää sisällään. Jos jakopäätä ei ole tehty, niin varmaan tulee eteen takuuaikana...

Link to comment
Share on other sites

Nojoo, lukkoa ei ole kakkoskoppaiseen ollut tehtaalta tarjollakaan.

 

Vähän pitää puuttua. Tehtaalta sai lukon lisävarustekoodilla 2TA (Limited Slip Differential). Ymmärtääkseni tuota ei ole ollut vuosiin tarjolla ja se oli tarjolla vain ässän manuaalilaatikkoon (ei esim. JCW). Nykyään sitten löytyy elektroninen "lukko" EDLC.

Link to comment
Share on other sites

Nojoo, lukkoa ei ole kakkoskoppaiseen ollut tehtaalta tarjollakaan.

 

Vähän pitää puuttua. Tehtaalta sai lukon lisävarustekoodilla 2TA (Limited Slip Differential). Ymmärtääkseni tuota ei ole ollut vuosiin tarjolla ja se oli tarjolla vain ässän manuaalilaatikkoon (ei esim. JCW). Nykyään sitten löytyy elektroninen "lukko" EDLC.

 

Ykköskoppaisen lukko oli koodilla 2TA, ja sitä ei tosiaan ole ollut vuosiin tarjolla. ;) Mä luulin että EDLC on ollut ainoa "lukko" mitä kakkoskoppaan on saanut, mutta olen ollut ennenkin väärässä. :-X

 

Eikös kakkoskoppaisen JCW ollut alkuun maahantuojalla/jälleenmyyjällä asennettava optio, ja vasta myöhemmin tehdasoptio? Eli jos ässään sai lukon, niin otettiinko se pois JCW-kittiä asennettaessa... :o

Link to comment
Share on other sites

Lähtee vähän rönsyilee alkuperäisestä aiheesta,mutta kun aloitte lukoista kirjoitella....Oman MCS kytkin on jo alkanut ääntelehtiä,JCW.n kaksoismassa tallissa valmiina vaihtoon,kytkimen laitan todennäköisesti org.JCW, mutta lukko askarruttaa.Tänä kesänä luovuin runflateistä,tilalla 215/45/17 Contisport 5 ja saman aikaiset muutokset "voimantuotossa" saivat aikaan epämiellyttävän vetelyn voimakkaissa kiihdytyksissä.Tähän vaivaan ymmärtääkseni voisi hieman helpotusta tuoda Quaifen ATB lukko , ei lienee niin härski arki ajossa verrattuna levy/ramppi lukkoihin? Sähköinen lukko varmaan käyttömukavin , mutta taitaa "jarrutella" ja leikata tehoa täyskiihdytyksissä,Abs/luistonestohan siinä taitaa olla perustana? Saako jälkiasennuksena(ohjelmointi?) MCS vai onko vain JCW herkkua? Jos tietoa/kokemusta,kommenttia kehiin!

Link to comment
Share on other sites

Aika kova pyynti tuossa kyllä... 21900, olkootkin hyvät varusteet.

 

Omassani on melkein samat varusteet (vm. 2010 ja 33 tkm ajettu) ja hyvitykset autostani olleet 17-20000 euroa ja pisteenä iin päälle yksi liike ei suostunut ottamaan autoa ollenkaan vaihdossa ja toisessa mutistiin että liian harvinainen ja jää roikkumaan liian pitkäksi aikaa halliin.

 

Alkaa pahin Mini-kuume olla ohitse ja tilantarve ja paluu nelivetoihin ollut isosti mielessä viime aikoina :)

Link to comment
Share on other sites

Lähtee vähän rönsyilee alkuperäisestä aiheesta,mutta kun aloitte lukoista kirjoitella....Oman MCS kytkin on jo alkanut ääntelehtiä,JCW.n kaksoismassa tallissa valmiina vaihtoon,kytkimen laitan todennäköisesti org.JCW, mutta lukko askarruttaa.Tänä kesänä luovuin runflateistä,tilalla 215/45/17 Contisport 5 ja saman aikaiset muutokset "voimantuotossa" saivat aikaan epämiellyttävän vetelyn voimakkaissa kiihdytyksissä.Tähän vaivaan ymmärtääkseni voisi hieman helpotusta tuoda Quaifen ATB lukko , ei lienee niin härski arki ajossa verrattuna levy/ramppi lukkoihin? Sähköinen lukko varmaan käyttömukavin , mutta taitaa "jarrutella" ja leikata tehoa täyskiihdytyksissä,Abs/luistonestohan siinä taitaa olla perustana? Saako jälkiasennuksena(ohjelmointi?) MCS vai onko vain JCW herkkua? Jos tietoa/kokemusta,kommenttia kehiin!

 

Sähkölukko käyttää ABS:ää hillitsemään vähemmän pitoa omaavan pyörän sutimista. Toimii nätimmin kuin normaali luistonesto, mutta häviää mekaaniselle lukolle 6-0.

 

Quaifen lukko lienee torsen-tyyppisenä paras ratkaisu nimenomaan arkiajoon. Ei se kyllä vetelyyn välttämättä auta (alatukivarren puslien kunto?). Tehdaslukko (sama lukko sopii sekä R53 että R56) toimii arkiajossa varsin hyvin myös, mutta radalla tuntuu siltä että luiston havaitseminen kestää aavistuksen liian pitkään.

Link to comment
Share on other sites

Heps!

Mikähän näissä uusissa Mineissä on kun 50tkm ajetulla on jo kolme edellistä omistajaa?

 

Nytte olis tiedossa Mikkelin suunnalla MCS Clubmanni 50tkm mittarissa ja myyjän mukaan kolme edellistä omistajaa? Sitä en sitten tiedä että laskiko myyjä mukaan autoliikkeetkin vai ei.

 

Samaten oli tuo aiemmin mainitsemani Clubmanni täällä Seinäjoella, silläkin kolme omistajaa: ekana bmw suomen esittelyautona, sitten yksityinen, autoliike, yksityinen ja taas autoliike. No periaatteessa tuossa on vain kaksi ed. omistajaa, mutta kuitenkin.

 

Kertooko edellisten omistajien suurehko lukumäärä (3 om. / 50tkm) 50tkm ajetussa Minissä:

A: auto on "kiertopalkinto", eli vikaa täynnä?

B: joku ostanut ja pettynyt johonkin "ominaisuuteen", esim. kalliit huollot ja varaosat?

C: osaako ihmiset tämän MCS:n "kausiautoksi" jolla ajaa kesän ja ehkä vähän pidempään ja sitten myyntiin?

 

Mitenkähän loppuun poljettuja noi 50tkm MCS:ät on... ??? ?

Link to comment
Share on other sites

Nämä vähän erikoisemmat autot voivat kiertää omistajalta toiselle nopeastikin. Itse olen aina harrastanut vähän näitä erikoisempia pelejä ja monesta autosta on löytynyt paljon omistajia, tai noh haltijoita, kun luottofirmat nämä yleensä omistaa. Pahimmassa autokuumessa olen itsekin vaihtanut autoa pari kertaa vuodessa...

 

Tuossa yhtä nopeampaa Subarua aikoinaan kattelin, kolme vuotta vanha auto ja kahdeksan omistajaa. Muutama firma ja loput yksityisiä.

Link to comment
Share on other sites

Vähän alkoi mietityttämään tämä MCS:än kytkinjuttu...

 

Onko kuinka monella MCS:n omistajilla mennyt kytkin ja kaksoismassavauhtipyörä hajalle ja mitä on ollut silloin mittarissa?

 

Tuossa jonkun viestiketjun luin ja siellä oli alle 50tkm ajettuun vaihdettu kytkin ja kaksoismassavauhtipyörä.

 

Kun tarkoituksena olisi tästä MCS Clubmanista tehdä ns. käyttö- ja harrasteauto, jolla ajettaisiin kesällä ja talvella.

 

Mutta onko tuo kytkin sitten sellainen ettei se kestä? Vai mikä sen rikkoo? Nykyisissä uusissa ja uudemmissa dieseleissä manuaalilaatikolla se on, ja se sieltä porsii 200-300tkm välillä, mutta miten voi olla että MCS:ssä se ei kestäisi viittäkymmentä tuhatta?

Link to comment
Share on other sites

Mulla MCS-07 mittarissa n.98 tkm ja tämä kytkin-vauhtipyörä remppa on ajankohtainen melko pian.Kytkin /painelaakeri? ääntää joskus irroittaessa , kampuran stefa vuotaa melko raikkaasti ja lisääntynyt voiman määrä syynä.Samassa yhteydessä päivitän paketin JCW versioon,kytkin+kaksoismassa.

Link to comment
Share on other sites

Hei!

Noniin, tuli eilen vaimon kanssa haettua tuo Mikkelin sininen Cooper S Clubmani :)

 

Nyt vaan rengasliikkeeseen ja kitkat vaihtuu nastoihin ja kesäksi uudet 17" tavalliset renkaat.

 

On kyllä hauska ajettava. Ja taloudellinen! Jos yhtään ajotietokoneen keskikulutuslukema pitää paikkaansa edes 0.3 litran tarkkuudella, matka-ajossa kulutuksen saa talvinopeusrajoituksilla aika helposti kuuteen litraan satasella. Ei paha - varsinkin kun tietää paljonko voimaa on pellinalla.

 

Kaksi "vikaa" tuli eteen, niistä uudessa topicissa.

Link to comment
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään
×
×
  • Luo uusi...