OTV Kirjoitettu 8. Syyskuuta Raportoi Kirjoitettu 8. Syyskuuta Igor. Kertoisitko IMM tapahtumasta jotain. Kuinka uudella koneella selvisit? Kohokohtia tapahtumasta? Ym.
Igor Kirjoitettu 9. Syyskuuta Raportoi Kirjoitettu 9. Syyskuuta IMMistä tulee juttua seuraavaan Ministeriin, mutta joo perille päästiin, ja vieläpä takaisinkin. Isoimmat vastoinkäymiset liittyi siihen, että Baltiasta ja Puolasta ei saa E85:ttä, enkä ollut sattuneesta syystä ehtinyt tekemään uudelle koneelle edes kunnon etanolisäätöjä, bensasäädöistä nyt puhumattakaan. Menomatkalla jouduttiin tästä johtuen himmailemaan aika paljon, kun oli syöttö niin pahasti pielessä. Paluumatkalla alkoi jo näyttämään vähän paremmalta, kun oli saanut säädettyä karttoja n+1 kertaa. Menomatkalla Varsovasta lähtiessä sattui ainoa mekaaninen ongelma, kun pohjamuovi irtosi yhdestä kiinnikkeestä apurungosta, ja ryhtyi pitämään motarilla kohtuutonta läpsytystä. Paluumatkalla huomattiin mikroskooppinen vuoto syylärissä, kun auton alla oli erään Hese-pitstopin jälkeen pieni lätäkkö, ja syylärin päädyssä kuivuneita valumajälkiä. Noin desin verran piti lisätä vettä tolla n. 3000km matkalla. Eli ihan hyvä pikku sisäänajo. Paikan päälle ehdittiin sopivasti jonottamaan sisäänpääsyä. Itseäni ilahdutti uusien Minien määrä. Prosentuaalinen osuus kaikista jäi aika pieneksi, mutta kun Minejä oli paikalla yhteensä n. tuhat (virallinen hiha-arvio, kukaan ei ilmeisesti laskenut), niin kyllä niitä riitti. Suomi-letka lähdössä Lesznosta takaisin kohti kotia. Laza, Kirurgi, Pave and 1 muu 2 2
OTV Kirjoitettu 12. Syyskuuta Kirjoittaja Raportoi Kirjoitettu 12. Syyskuuta Ministeri? Oletan sen olevan lehti? Kenelle se tulee? Jäsenlehti, mutta mille porukalle? Tilattava? Näin uutena jäsenenä tätä kyselen, kun ei ole aiemmin asia tullut vastaan.
mini850 Kirjoitettu 12. Syyskuuta Raportoi Kirjoitettu 12. Syyskuuta Ministeri on jäsenlehti, tulee kyllä kaikille jäsenmaksun suorittaneille!
Turbo 69 Kirjoitettu 13. Syyskuuta Raportoi Kirjoitettu 13. Syyskuuta Siis Mini Club Flying Finns: sin jäsen lehti, kuulutko kerhoon?
OTV Kirjoitettu 13. Syyskuuta Kirjoittaja Raportoi Kirjoitettu 13. Syyskuuta En. Ei ole tullit missään vastaan, että jäsenkin voisi olla.
Turbo 69 Kirjoitettu 13. Syyskuuta Raportoi Kirjoitettu 13. Syyskuuta Kato MCFF sivut, sitä kautta voi halutessaan liittyä clubin jäseneksi. Kirurgi 1
Recommended Posts
Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään
Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun
Luo käyttäjätili
Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!
Luo uusi käyttäjätiliKirjaudu sisään
Sinulla on jo käyttäjätili?
Kirjaudu sisään