Jump to content

KESKUSLUKITUS HÄRÖTTÄÄ


traducer

Recommended Posts

Eli ongelmana on kun auton ovet avaa avaimen kaukosäädöllä tai kuskin lukkopesää kääntämällä niin ainut ovi joka aukeaa on kuskin ovi sekä bensatankin luukun lukitus. Eli siis takakontti sekä apparin ovi jää lukkoon. Apukuskin oven lukituksen saa kumminkin pois oven kahvaa sisäpuolelta vetämällä, myös takakontin pystyy avaamaan takapenkin alta löytyvästä vaijerista nykäsemällä. Takakontti on joskus aiemminkin jäänyt pari kertaa jumiin siten ettei aukea ulkopuolelta mutta oire on aina mennyt ajan kanssa ohi. Sisätiloissa keskikonsolissa sijaitseva keskuslukitus kytkin vaikuttaa vain kuskin oveen. Mutta jos olen pakottanut apparin oven lukitusnupin ylös vetämällä kahvasta niin tällöin se menee myös lukkoon lukittaessa ovia mutta avattaessa ei jaksakkaan enää nostaa nuppia.

Ovien kahvat toimivat moitteetta, ne eivät ole siis jäässä sillä säilytän autoa lämpimässä tallissa.

 

Keskuslukitus ongelmat alkoivat pari viikkoa sitten kun tuli pestyä/vahattua auto perusteellisesti talvikuntoon. Olisiko vettä voinut mennä johonkin missä sähköt sijaitsevat ja tämän takia keskuslukitus seonnut?

 

Täällä tuntuu muillakin Ministeillä olevan ongelmia tämän keskuslukituksen kanssa mutta täysin samanlaisia oireita ei kumminkaan tunnu muilla olevan. Olenko siis yksin ongelmani kanssa vai osaisiko joku auttaa? Kiitos jo etukäteen.

 

Autona: MINI Cooper S -03

Link to comment
Share on other sites

No nyt se takakontti palas takasin elävien kirjoihin. Aamulla napsautin ovet auki ja kontin suunnalta kuului lukon naksahdus ja innoissani menin kokeilemaan ja sehän toimii. Eli mistähän voisi johtua että takakontin lukko ei joka kerta aukea? Oire tuntuu enemmän kosketushäiriöltä kun minkään mekaanisen osan toimimattomuudelta, vai? Pitää varmaan v.lopun aikana purkaa tota takakontin verhousta ja katsoa jos sieltä lukon suunnalta näkis jotain kosketushäiriöön viittaavaa, raportoin lisää alkuviikosta.

 

Vaikka takakontti taas toimii niin silti se apparin ovi pysyy jumissa. Miten toi keskuslukitus oikeen toimii, onko jokaisessa lukossa joku oma sähköinen moottori joka lukitsee/avaa lukon?

Tietysti vois purkaa ovipahvit ja tutkia jos sieltäkin näkis jotain ongelmaan liittyvää. Taidanpa käydä laakkoselta ostamassa valmiiksi läjän verhoiluklipsejä jotka todennäköisesti menee rikki ovipahvia repiessä...

Link to comment
Share on other sites

  • 1 year later...
Eli ongelmana on kun auton ovet avaa avaimen kaukosäädöllä tai kuskin lukkopesää kääntämällä niin ainut ovi joka aukeaa on kuskin ovi sekä bensatankin luukun lukitus. Eli siis takakontti sekä apparin ovi jää lukkoon. Apukuskin oven lukituksen saa kumminkin pois oven kahvaa sisäpuolelta vetämällä, myös takakontin pystyy avaamaan takapenkin alta löytyvästä vaijerista nykäsemällä. Takakontti on joskus aiemminkin jäänyt pari kertaa jumiin siten ettei aukea ulkopuolelta mutta oire on aina mennyt ajan kanssa ohi. Sisätiloissa keskikonsolissa sijaitseva keskuslukitus kytkin vaikuttaa vain kuskin oveen. Mutta jos olen pakottanut apparin oven lukitusnupin ylös vetämällä kahvasta niin tällöin se menee myös lukkoon lukittaessa ovia mutta avattaessa ei jaksakkaan enää nostaa nuppia.

Ovien kahvat toimivat moitteetta, ne eivät ole siis jäässä sillä säilytän autoa lämpimässä tallissa.

Autona: MINI Cooper S -03

 

Samoja ongelmia R56 07 kanssa. Aika jännä että oireet täsmää prikulleen. Ohjelmoinnin muutos viiksestä ei apuja. Kaukosäätimellä kaksoispainalluksellakaan ei vaikutusta.

Lukitusta avatessa kuitenkin selvä solenoidin ääni takapaksin sekä apparin ovessa.

Link to comment
Share on other sites

  • 4 viikkoa myöhemmin...

Vaihdoin apparin oven lukkomoottorin ja nyt taas lukot toimii. Aikaa projektiin meni n. 2h. Yli puolet ajasta kului siihen kun pähkäilin miten ihmeessä saan lukkomoottorin mahtumaan pois oven sisältä. Jos joku kaipaa infoa miten onnistuu niin kerron mielelläni tarkemmin. Itse katsoin youtubesta pari videota jonka ansiosta uskalsin ylipäätään yrittää korjausta.

 

Ovipahvin irrotus: (typerä video mutta tulee selväksi kuinka pahvi irtoaa)

 

Lukkomoottorin irrotus: (pelkästään videota tuijottamalla ei asia tule selväksi vaan pitää kuunnella tarkkaan mitä ukko selittää)

 

Lukkomoottorin kävin hakemassa Laakkoselta koska käytettynä ei löytynyt. Hinta BMW-klubilaisille 108€, ilman alennusta 120€. Osan koodi: 51200556769. Ostin samalla läjän ovipaneelin kiinnikkeitä siltä varalta jos menee rikki. (ei mennyt).

 

...Takakontin lukitus toiminut toistaiseksi ongelmitta.

Link to comment
Share on other sites

  • 2 viikkoa myöhemmin...

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään
×
×
  • Luo uusi...