OTV Kirjoitettu Torstai klo 12:40 Raportoi Kirjoitettu Torstai klo 12:40 No eipä tullut ekalla kerralla. Vas etualatukivarren takimmainen "laakeri" oli hieman väljä. Varmuuden vuoksi uusittiin myös oikealta. Nelipyöräsuuntaus ja uusi yritys. Tällä kertaa kelpasi. Auto muuttui ajettavuudeltaan aivan toiseksi. Ei vetele, ei kolahda siltojen liikuntasaumoissa. Plasebo vaikutuksena tuntui myös rengasmelu vähentyneen. Katsastajatkin muuttuneet tosi "kavereiksi", ei nipoteta jopa hymyillään! Miten teillä muilla?
Igor Kirjoitettu Torstai klo 13:06 Raportoi Kirjoitettu Torstai klo 13:06 Mä vaihdoin ne kyseiset "laakerit", joita myös pusliksi kutsutaan, polyuretaanisiin jo yli 10 vuotta sitten. Ei ole sen jälkeen tarvinnut niihin koskea. Oli aika iso vaikutus kyllä, kun vanhat oli vähän kulahtaneet. Kulutustavaraahan ne on, ainakin ne vakiot kumiset. Leima tuli taas kerran ekalla yrittämällä, mutta tällä kertaa kyllä vähän jännitti, kun koneremppa valmistui vasta katsastusta edeltävänä yönä, ja seuraavana aamuna piti olla lautassa kohti Tallinnaa.
OTV Kirjoitettu Torstai klo 13:52 Kirjoittaja Raportoi Kirjoitettu Torstai klo 13:52 44 minuuttia sitten, Igor kirjoitti: Mä vaihdoin ne kyseiset "laakerit", joita myös pusliksi kutsutaan, polyuretaanisiin jo yli 10 vuotta sitten. Ei ole sen jälkeen tarvinnut niihin koskea. Oli aika iso vaikutus kyllä, kun vanhat oli vähän kulahtaneet. Kulutustavaraahan ne on, ainakin ne vakiot kumiset. Leima tuli taas kerran ekalla yrittämällä, mutta tällä kertaa kyllä vähän jännitti, kun koneremppa valmistui vasta katsastusta edeltävänä yönä, ja seuraavana aamuna piti olla lautassa kohti Tallinnaa. Laakeri oli katsurin käyttämä termi. Siksi lainausmerkeissä.
Recommended Posts
Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään
Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun
Luo käyttäjätili
Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!
Luo uusi käyttäjätiliKirjaudu sisään
Sinulla on jo käyttäjätili?
Kirjaudu sisään