Sampsa
-
Viestit
32 -
Liittynyt
-
Viimeksi vieraillut
-
Days Won
1
Sisällön tyyppi
Profiilit
Foorumi
Galleria
Kalenteri
Viestit kirjoittanut Sampsa
-
-
Austin Mini 850 -65
alueella Projektit
Mini-projekti lähtee nyt rullaamaan tehokkaammin, joten laitanpa siitä esittelyn!
Auto on ollut liikenteessä viimeeksi 80-luvun alussa. Sitten seisonut tallissa vuoteen -97 jolloin siirtyi edellisen omistajan haltuun ja sitten minulle 2013.
Edellisen omistaja etsi sopivaa aihiota pitkään, kunnes tämä löytyi samalta kylältä Lappeenrannasta. Hänen toimestaan auto on purettu palasiksi. Kori puhallettu, hitsattu ja vedetty pohjamaali. 15 vuoden seisominen navetan vintillä tehnyt kuitenkin jälkensä ja saa tehdä lisää peltitöitä.
Kaikki peltityöt on aiemmin tehty käyttöentisöintimielessä, yhtäkään osaa ei ole ostettu vaan suorasta pellistä kaikki. Olen vuosien varrella ostanut Heritage-paneeleita, kuten oikealle puolelle lokasuoja ja A-paneelit sekä molemmat etulattiat ja akkukotelon.
Moottori on laitettu, kelkat kunnostettu ja iso kasa muutakin osaa jo valmiina. Alustan kumiosat ovat kuitenkin kaikki jo hapertuneet, joten uusiksi saa laitella ja samalla muutan kumijousille.
En ole Minien kanssa juuri touhunnut joten varmasti kyselen täällä kaikenlaista
-
Hakusessa (projektina hydro kuivaksi):
-Kuivan jousituksen ylätukivarret eteen
-Kuivan jousituksen takatukivarret
-Iskunvaimentimen yläkiinnityspalikka runkoon, oikea puoli
-Iskunvaimentimen alakiinnityspultti, 1kpl
YV tai o4o869332o
-
*Myyty* HS4 pari
alueella Osta / Myy / Vaihda
-
Myynnissä:
-1275 lohko (12G2398) laakeripukkeineen, kanget mäntineen sekä
kansi. Kampiakseli on valitettavast hukassa :( Tiettävästi tämä on Marina 1300:sta.Hp. 100eur *KANSI MYYTY*
-Imusarja HS2-tuplille, 12G2463 (Cooper S). Jostain syystä valun numerot on hiottu pois, ja stanssattu tuo mainittu numerosarja.
Hp. 50eur
Lisäksi löytyy 850 kone vaihteiston kera, 850 alakerta, pari 1000-lohkoa, kansia sekä laatikkotolkulla sekalaista kamaa (kaasareita, putsarikoteloa, takavaloja, vauhtipyöriä, lasisarja, konepeltejä..) Kysy lisää!
Sijainti 35500 Korkeakoski. Pienemmät kulkee postilla, isommissa mieluiten nouto, Jämsä-Tampere-Mänttä akselilla tulee myös pyörittyä joten kuljetus näihin onnistunee.
Yhteydet YV, shel(ät)netti.fi tai o5o 531226viis.
-
*MYYTY*
alueella Osta / Myy / Vaihda
Myydään tilanpuutteen vuoksi toimivaksi testattu Canonin mikrofilmin lukulaite sekä täysi sarja 1969 -> Minin filmejä (4kpl).
Hp.
60€. Muokattu hinta 40€.Sijainti Juupajoki. Laitteen herkkyyden vuoksi en uskalla lähettää, mutta kulkeutuu mukana Tampere-Jämsä-Mänttä akselilla lähes viikoittain, pidemmällä aikataululla voi onnistua muuallekin päin.
Yhteydenotot parhaiten o5o 531226viisi tai shel(ät)netti.fi
Vaihdossa kelpaa ainakin mk1 oikea etulokasuoja, etulattiat vasen/oikea, puskurit etu/taka, pakoputki..
Myös muita mini-osia voi tarjota, tai vaikka Guzzin osaa :D
T.Sami
Austin Mini 850 -65
alueella Projektit
Kirjoitettu
Onhan tää helppo verrattuna siihen että alkaa ihan raadosta tekemään
Ihmetystä tulee ainakin siitä että mites kaikki menee kasaan, kun en ole itse purkanut eikä dokumentointia ole. No ei Minissä kovin paljoa osia ole, kyselen täältä tarvittaessa!