Jopas? Onko laakereiden asennustyökalun pointti
a) se, että laakerit eivät vahingossakaan pääse vahingoittumaan asennettaessa, kun niiden kääntyminen vinoon (lähinnä asennuksen alkuvaiheessa) estetään työkalulla? Vai,
b) se, että laakerit saattaisivat ilman ohjaavaa työkalua jäädä kukin vähän eri linjaan asennuksen lopuksi? Tällöin laakerin välys olis toisella reunalla liian suuri, toisella liian pieni, välys jäisi kiilamaiseksi? Työkalu estää sen toki ottamalla aina kulloinkin kahdesta muusta laakerista/pesästä?
Taidan sorvata jostain pyörötangon pulikasta työkalun, tai sitten uhraan vanhan nokka-akselin työkaluksi, mutta en katko sitä ennen työhön ryhtymistä, vaan esimerkiksi sorvaan jokaiseen kolmeen laakerikaulaan urat seger-renkaalle ja valmistan "seekereiden" ja uusien laakereiden väliin aluslevyt ("prikat") tasaamaan laakerin reunaan kohdistuvaa painetta. Äh.. kyllä seger-renkaalla voi painaa suoraan laakerin reunaa ilman aluslevyjäkin. Laakerin liukupinnathan on viistetty reunoilta, eli ei siihen pitäisi jäädä mitään kohoumia painamisen jäljiltä, vaikka seger-rengas onkin poikki yhdestä kohtaa.