Kesäkokous 2009

Mini Club Flying Finns:n kesäkokous vuosimallia 2009 järjestettiin Kurikassa Pitkämönrannan leirintäalueella 17.-19.7. Tapahtuman virallinen osuus alkoi perjantaina telttojen pystyttämisen jälkeen saunomisella. Alkuillasta puheiden jälkeen päästiin nostamaan kerhon lippusalkoon, atkuen siitä enemmän ja vähemmän sulavasti karaokeen jota riitti pitkälle yöhön.

kurikka09_01_iso.jpg               kurikka09_02_iso.jpg

Lauantaina puoliltapäivin oli ohjelmassa paraati Kurikan torille, joka täyttyikin mukavasti Mineistä. Torilta kukin lähti oman aikataulunsa mukaan takaisin leirintäaluetta kohti, osa suoraan, toiset ajellen rastiajelua pitkin Kurikan keskustaa.

kurikka09_03_iso.jpg     kurikka09_04_iso.jpg     kurikka09_05_iso.jpg     kurikka09_06_iso.jpg

Leirintäalueella odottikin erinäiset kisailut isompia ja pienempiä Ministejä ennen ruokailua, Ilta aloitettin tuttuun tapaan saunomisella, jonka jälkeen oli aika palkita kilpailuissa ansioutuneita, sekä yleisön äänestämiä palkittavia. Vuoden entisöinti ja vuoden Mini -palkinnot menivät tänä vuonna samaan osoitteeseen, kun Hannu Laakson Clubman Estate (GXI-80) vakuutti komeudellaan sekä entiisöintiraadin, että yleisön. Vuoden ministin titteliä tämän kesäkokouksen jälkeen kantaa Veijo Kuusela.

Lauantai-ilta päätettiinkin sitten hyvän musiikin ja meiningin parissa.

kurikka09_08_iso.jpg     kurikka09_07_iso.jpg     kurikka09_09_iso.jpg     kurikka09_10_iso.jpg

Ja sunnuntaina alkoi kotimatka…

Satunnaisia kuvia tapahtumasta:

kurikka09_11_iso.jpg     kurikka09_12_iso.jpg     kurikka09_13_iso.jpg     kurikka09_14_iso.jpg

kurikka09_15_iso.jpg     kurikka09_16_iso.jpg     kurikka09_17_iso.jpg     kurikka09_18_iso.jpg