IMM 2007 jörjestettiin 26.-29.7. Roskildessa Tanskassa ja paikalla oli suuri määrä suomalaisia ministejä mineineen. Tässä kuvia yhden seurueen matkasta sinne ja takaisin, sekä itse tapahtumasta.
Tiistaina aloitimme matkan kokoontumalla Turun satamassa ja ahtautumalla Tukholman laivaan.
Keskiviikko-aamuna matka jatkui sujuvasti Helsinborgbro:hon, josta saimme letkaan mukaan vielä yhden Minin Volvon kera. Tässä vaiheessa vielä näytti, että olisimme Kalmarissa hyvissä ajoin grillailemassa.
Ja pienen tankkauksen jälkeen matka jatkui…
… kunnes siirryimme Shellille keksimään mielenkiintoisia ratkaisuja Minin moottoritilaan ja hetken päästä taisimme vaihdella bensapumppua tien poskessa.
Toki välillä täytyi pysähtyä kuljettajiakin tankaamaan ja muutaman bensa- ja sähköongelman korjauksen jälkeen alkoi Kalmar jo häämöttää.
Ja helposti ennen pimeän tuloa olimme jo Kalmarissa leireilemässä.
Torstai-aamu valkeni aurinkoisena ja pienien tarkisteluiden jälkeen matka jatkui.
Noin 100 km päästä kuitenkin jouduimme sovittelemaan paistinpannua konehuoneeseen, kun kaasari jäätyi 30 asteen helteessä. Paistinpannu ei kuitenkaan tuntunut olevan kovin hyvä ratkaisu, ja päivän puolivälissä muutaman korjauspysähdyksen ja 100 kilometrin hinaamisen jälkeen potilas pääsi trailerille jatkamaan matkaansa Roskildeen.
Trailerilla tähän asti matkannut Mini siirtyi tienpäälle, mutta toki ensin täytyi antaa kuljettajalle hieman opastusta ratin sijainnista.
Loppumatka sujui suunniteltujen tankkaustaukojen mukaan ja siltoja ja tunnelia pitkin päädyimme Tanskan maaperälle.
Ja sitten jonotettiin IMM alueelle…
… jossa oli tarjolla ensimmäinen yö enemmän ja vähemmän märissä olosuhteissa.
Perjantaina olikin sitten aikaa kierrellä aluetta ympäri ja tutustua muiden autoihin.
Ja toki illalla oli bändi soittamassa pippaloissa ja naapurimaiden ministejäkin tuli poikettua illan aikana morjestamassa.
Lauantai aamulla olikin tiedossa aamupalan jälkeen pieniä huolto-operaatioita Harrien autoihin, että päästään sunnuntaina jatkamaan matkaa Roskildestä eteenpäin. Jännitteensäädin vaihtuikin nopsasti toiseen autoon, mutta bensansaantiongelmien kanssa paininut Mini paini vielä huoltohallissakin urakalla vastaan. Kahdeksan tuntia meni ja kuntoon tuli, kuten kuvasta huomaa.
Lauantai-iltana olikin sitten IMM:n pääjuhla, jossa jaettiin kilpailujen palkinnot ja annettiin lahjat järjestäjille.
Muodollisuuksien jälkeen olikin tiedossa hyvät pippalot, jossa oli menoa isommilla ja pienemmilläkin.
Sunnuntaina olikin sitten vuorossa pakkaaminen ja matka kohti Legolandia, jossa vierähti maanantai päivä.
.
Tiistaina koti matka meni mukavasti siihen asti, kunnes eräässä ylämäessä Uskollinen Palvelija rusahti kerran hieman äänekkäämmin, ja veto loppui. Kytkinkopan aukaisun jälkeisissä tutkimuksissa paljastui, että kytkin ei pyöri, vaikka autoa työntää vaihde päällä eteenpäin. Sen verran hankala probleema, että hinausauto oli pakko soittaa paikalle.
Ruotsalaisten ministien suosiollisella avustuksella saimme Pia ja Stefan Liljenberg:in osoitteen, jonne voisimme viedä hajonneen auton odottamaan siirtoa Suomeen. Hinausauton perässä sitten suuntasimme Höör:in kylään, jossa oli tyhjä talo odottamassa matkalaisia.
Saimme myös luvan jäädä yöksi Liljenberg:ien nurmikolle, joten telttojen pystytyksen jälkeen aloittelimme grillailun ja isäntäväen odottelun. Isäntäväki saapuikin alkuillasta Morriksellaan, ja pääsimme suunnittelemaan jatkotoimenpiteitä hajonneelle autolle.
Vikadiagnoosin perusteella välipyörästö olisi rikki, joten päätimme ottaa moottorin pois, että sitä pääsee tutkiskelemaan.
Puolentoista tunnin jälkeen moottori nousi lattialle, jä pääsimme avaamaan sitä.
Rikkoontuneet välipyörä ja kytkin levy vaihdettiin, ja koeajokin onnistui, joten aamuyön tunteina pääsimme nukkumaan.Ja matka jatkuu taas keskiviikkona kotia kohti.
Suuri kiitos matkamme jatkumisesta ja majoituksesta Pia ja Stefan Liljenbergille, jotka auttoivat meitä jatkamaan matkaa ehjillä autoilla. Keskiviikko aamuna sitten lähdimme Vimmerbytä kohti, jahka olimme toisesta potilaasta irrottaneet vielä startin kaapelin, koska virrat hukkuivat viallisen startin takia maihin.
Vimmerbyn kautta matka koti suomeen sujuikin sitten ilman ongelmia. Toki Suomen puolella yksi auto vielä poltti kannentiivisteen, mutta koko poppoo pääsi kotiin. Tästä on hyvä jatkaa seuraavan reissun suunnittelua.