IMM 2000

Kesäkuun alkupuolella 159 Miniä eri puolilta Eurooppaa kokoontui Saariselälle Tunturihotellin alueelle kansainväliseen Minitapaamiseen (IMM 2000). Suomen lisäksi Minejä oli mm. Englannista, Saksasta, Hollannista, Belgiasta, Ruotsista ja Sveitsistä. Pisimmän matkan (5700 km!) oli ajanut Jutta ”Moose” Büdel Saksasta. Hän oli tullut Saariselälle lyhintä mahdollista reittiä – Englannin ja Irlannin kautta …

Säät olivat onneksi tapaamiselle suosiolliset, hetkittäin jopa ihanteelliset. Suurilta sateilta vältyttiin eikä hyttysistäkään ollut vielä haittaa. Niinpä suuri osa kilpailuista voitiin pitää ulkona, kuten alunperin oli suunniteltukin. Osallistuminen eri kilpailuihin oli pieni pettymys. Niihin osallistui lähinnä suomalaisia, sillä jostain syystä muista maista tulleita oli vaikea saada innostumaan. Tämä ei tietenkään koske Jutta Büdeliä, joka osallistui melkein kaikkiin kilpailuihin ja myös voitti aika monta niistä …

Tapahtumapäivien sivut ovat SUURIA, sillä ne sisältävät paljon kuvia. Ne on kyllä pakattu huomattavasti alkuperäistä pienemmiksi, mutta kukin kuva on silti 10 – 30 kilotavun kokoinen. Lisää kuvia ja tarinaa IMM 2000 tapahtumasta heinäkuun lopussa ilmestyvässä jäsenlehdessä!

Ensi vuonna kansainvälinen Minitapaaminen (IMM 2001 ) järjestetään Itävallassa 01-04.06.2001 paikassa nimeltä Pettenbach/Almtal. Lisätietoja voi katsoa tapahtuman järjestäjän Mini Club Oberösterreichin nettisivuilta.