Guest juska Kirjoitettu 23. Syyskuuta, 2004 Raportoi Kirjoitettu 23. Syyskuuta, 2004 Olen kuullut huhuttavan, että maailmalla yhä valmistettaisiin vanhan mallista miniä, sitä pientä ja söpöä? Osaako joku kertoa pitääkö tieto paikkaansa ja jos, niin mistähän sellaisesta saattaisi löytää tietoa?
Guest ominio Kirjoitettu 23. Syyskuuta, 2004 Raportoi Kirjoitettu 23. Syyskuuta, 2004 Ei ole totta. Osittain kylläkin jos joku varaosakorista ja muista osista kasailee ja laittaa vähän omia jippoja sekaan. Ei muuten.
Guest heppu Kirjoitettu 24. Syyskuuta, 2004 Raportoi Kirjoitettu 24. Syyskuuta, 2004 Kyllä se "pieni" ja söpö taitaa olla nykyisin pikku-bemari, jota ainoastaan valmistetaan mini-merkillä.
Guest jiikoo Kirjoitettu 19. Marraskuuta, 2004 Raportoi Kirjoitettu 19. Marraskuuta, 2004 Jonkin verran on kuitenkin täysin ajamattomia saatavissa niistä viimeisistä vuosikerroista. Eihan tuosta valmistuksen loppumisesta ole kuin 4 vuotta. Saksasta ajamattoman vanhan Minin hinta voi olla jotain 16000 eur. Tuohon tulee sitten kulut ja verot päälle. Ja hinnaksi tulee jotakuinkin BMW MINI ONE:n hinta. Mutta jos hyväksyy hieman kilometrejä, niin selviää selvästi halvemmalla. Alle 30000 ajettujakin löytyy, mutta viimeisen vuoden aikana noiden hinta on ainakin mobile.de:ssä noussut ja tarjonta uhkaavasti vähentynyt. :-( Varaosista täysin uuden voisi periaatteessa rakentaa, koska koreja vielä tehdään.
Recommended Posts